torstai 28. helmikuuta 2019

Uusi blogi!

Hei ihanat lukijat!

Olen käynyt jo vuoden verran pientä identiteettikriisiä blogin suhteen.

Alunperin blogi lähti liikkeelle ajatuksesta kirjata ylös omien koirien kanssa tehtyjä asioita ja niihin liittyviä pohdintoja. Opintojen myötä huomaan haluavani kirjoittaa yhä enemmän koirien käyttäytymisestä ja kouluttamisesta yleisellä tasolla.

Viime aikoina on tuntunut, että blogi on yksi sekamelska eikä postausten kirjoittaminen ole enää inspiroinut. Halusin aloittaa "puhtaalta pöydältä".

Eli jatkossa kirjoituksiani löytyy osoitteesta: https://vipatusta.weebly.com/

Kirjoituksia ja kuvia omien koirieni arjesta ja treeneistä löytyy edelleen instagram -tililtäni @vipatusta.

Iso kiitos kaikille blogia lukeneille :) Toivottavasti myös uudesta blogista löytyy teitä kiinnostavaa sisältöä!

maanantai 28. tammikuuta 2019

Matkalla eläintenkouluttajaksi


Ensimmäinen koirani Vicky

Olen täällä blogissa ohimennen maininnut eläinkouluttaja -opinnoistani ja töiden aloittamisesta kouluttajana. En ole koskaan kuitenkaan kertonut tarkemmin siitä mitä kautta päädyin alaa opiskelemaan ja miksi. Tässä postauksessa avaan hieman laajemmin matkaani tähän pisteeseen.

Monelle eläinten kanssa työskentelevälle haave eläinten kanssa työskentelystä on ollut olemassa lapsesta asti. Minun matkani ei ole ollut aivan näin suoraviivainen. Toki elämässäni on eläimillä aina ollut tärkeä rooli; ensimmäiset omat lemmikkini, kaksi gerbiiliä, sain 7 -vuotiaana. En ehkä koskaan unohda sitä riemun hetkeä kun vanhemmat suostuivat omaan lemmikkiin. Sen jälkeen meillä oli useita eri eläimiä ja lopulta perheeseemme tuli koirakin, Vicky -russeli. Myös sukulaisilla oli koiria ja muita eläimiä ja niiden kanssa oleminen oli aina kiehtovaa.

Oliver -kani, tässä jo vanhana herrana
Ensimmäisen kerran muistan ajatelleeni ammattia eläinten parissa ala- tai yläasteella kun harrastin ratsastusta. Mutta silloinen kuvani eläinten kanssa työskentelystä oli että siihen vaaditaan jämäkkää, dominoivaa ja hallitsevaa luonnetta sekä lujia otteita eikä lempeydellä ollut mitään sijaa eläinten kanssa toimimisessa. Tämä mielikuvani oli muodostunut pitkälti sen perusteella miten näin hevosia kohdeltavan. Olin ja olen edelleen luonteeltani kaikkea muuta kuin dominoiva ja hallitseva, joten en kokenut istuvani kovin hyvin tähän mielikuvaani eläinalalla työskentelevästä. Ajatus jäi sikseen ja muut kiinnostuksen kohteet veivät mennessään.

Lapsuuden hoitohevoseni, Polkka

Kävin kuvataidelukion ja opiskelin leipuri-kondiittorin ammattitutkinnon. Taideala ja leipurin työ eivät kuitenkaan olleet minulle, joten päädyin työskentelemään myyjänä ja oma haaveammatti oli edelleen kysymysmerkki. Lukiossa olin kiinnostunut psykologiasta, joten opiskelin useita kursseja avoimen yliopiston psykologian opintoja. Vaikka aihe onkin loputtoman kiinnostava niin psykologin ammatti ei kuitenkaan tuntunut kovin houkuttelevalta sen suuren henkisen kuormituksen vuoksi, joten jäin jälleen ihmettelemään.


Kissat Mocha ja Latte

Tofu tuli minulle 2014 ja sen myötä pääsin uppoutumaan uudelleen eläinten maailmaan. Kävin Tofun kanssa koirakouluissa ja koulutuksissa ja huomasin käyttäväni lähes kaiken vapaa-aikani lukien tietoa koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta samalla kun opetin Tofulle uusia temppuja ja taitoja hyödyntäen oppimaani. Olen aika nopea oppimaan ja kun todella innostun jostain asiasta niin imen tietoa kuin pesusieni. Pian kuitenkin huomasin ristiriitaisuuksia oppimani tiedon välillä; yksi lähde väitti yhtä ja toinen toista. Mihin tietoon voi luottaa; mikä on faktaa ja mikä uskomuksia?

Tässä vaiheessa ajatus eläinalan opiskelusta nosti päätään. Aihe kiinnosti, halusin ymmärtää enemmän ja halusin saada luotettavaa tietoa. Taisi mennä kuitenkin vielä pari vuotta asiaa jahkaillessa ennen kuin lopulta syksyllä 2017 ilmoitin itseni Suomen Eläinkoulutuskeskuksen perusopintoihin. Yksi elämäni parhaista päätöksistä. Opintojen myötä eläinkoulutuksen maailma avartui aivan uudella tavalla. Monet asiat olivat tuttuja niin kirjoista kuin psykologian opinnoistanikin, mutta opintojen aikana tieto jäsentyi selkeäksi kokonaisuudeksi. Opiskelujen myötä myös aikaisempi käsitykseni eläinten parissa työskentelyyn vaadittavista ominaisuuksista muuttui täysin. Eläinten kanssa työskentelyssä tärkeitä piirteitä olivatkin rauhallisuus, pitkäjänteisyys ja luovuus  keksiä uusia keinoja kun ensimmäinen lähestymistapa ei toimikaan.

Tofu 4 kuukauden ikäisenä

Ennen opintojen aloitusta meille oli kotiutunut australianpaimenkoiran alku, Haiku. Haiku on osoittaunut hyvin erilaiseksi koiraksi kuin Tofu. Siinä missä Tofu on ollut rohkea, itsevarma ja suhteellisen välinpitämätön kaikkeen ympäröivään maailmaan pennusta asti, oli Haiku herkkä ja hieman epävarma pentu. Haiku avarsi aivan uudella tavalla näkemystäni koirien ongelmakäyttäytymiseen kun noin puolen vuoden ikäisenä se alkoi reagoida kaikkeen jännittäväksi kokemaansa hurjalla huutohaukulla ja murinalla. Se myös kiihtyi todella herkästi kaikesta liikkeestä ja karkasi useamman kerran riistan perään.

Haikun käytös ohitustilanteissa ja lenkeillä oli alkuun lannistavaa. Miten minusta voisi tulla eläintenkouluttaja kun omakin koirani oli remmirähjä ja karkaili lenkeillä? Päätin kuitenkin laittaa omat epäonnistumisen tunteeni sivuun ja keskittyä siihen miten voisin parhaalla mahdollisella tavalla auttaa Haikua ja tehdä meidän arjesta sujuvampaa. 

Haiku 8 viikkoisena

Haikun haasteiden työstäminen on ollut todella opettavaista ja palkitsevaa. Haikun kanssa työskentely on opettanut ennen kaikkea suhtautumaan ongelmallisesti käyttäytyvään koiraan ymmärryksellä ja lempeydellä. Haikun kehittymistä on ollut ihana seurata. Sen itseluottamus on kasvanut ja se on oppinut uuden tavan toimia tilanteissa, jotka olisivat aiemmin aiheuttaneet rähinän. Myös riistasta kiihtyminen on huomattavasti hillitympää kuin alle vuoden ikäisenä. Hiljattain se pääsi vahingossa vähän matkaa kauriin perään, mutta tuli välittömästi pillikutsulla luokse.

Intohimo koirien kanssa työskentelyyn kasvoi Haikun myötä. Tiesin nyt kokemuksesta miten voimia vievää haastavasti käyttäytyvän koiran kanssa eläminen voi olla. Pystyin samaistumaan omistajiin jotka tuskailivat ja jännittivät lenkille lähtöä ja jotka joutuivat tekemään arjessaan erityisjärjestelyjä koiransa takia. Halusin oppia lisää ja päästä hyödyntämään oppimaani muidenkin auttamiseen.

Valmistuin eläinkouluttajan perusopinnoista kesällä 2018. Jatkoin syksyllä opintoja ongelmakoirakouluttajan syventävien opintojen pariin ja aloitin samalla työskentelyn osa-aikaisena kouluttajana Koirapalvelu Virikkeellä, vetäen arkitottelevaisuuteen keskittyviä kursseja. Käytännön kouluttaminen on ollut hurjan opettavaista ja antanut jälleen uudenlaista näkökulmaa kouluttamiseen kun koulutuksen kohteena ovatkin koirien sijaan niiden omistajat. Erityisen palkitsevaa on ollut nähdä oivalluksen hetkiä niin omistajissa kuin koirissakin.



Haaveenani on työskennellä kokoaikaisesti eläintenkouluttajana. Koiranomistajien auttamisen lisäksi toivon voivani edistää modernien positiiviseen vahvistamiseen perustuvien koulutusmenetelmien leviämistä koiraihmisten parissa. Siitä huolimatta, että tässä on tapahtunut jo paljon edistystä viime vuosina, huomaan lähes päivittäin että liikkeellä on vielä paljon vääriä uskomuksia ja väärinkäsityksiä.

Vaikka omien koirien kanssa on tullut harrastettua useita eri lajeja niin eniten koirissa kuitenkin kiehtoo ja kiinnostaa koiran hyvinvointi arjessa ja kuinka sitä voidaan lisätä. Suuri osa koiran elämästä on kuitenkin ihan sitä tavallista arkea ja jos siellä on haasteita ja ongelmia niin näkyvät ne varmasti kaikessa muussakin. Pyrin lisäämään omaa tietoani jatkuvasti kirjallisuutta ja artikkeleita lukemalla, perehtymällä uusimpiin tutkimuksiin sekä käymällä koulutuksissa ja luennoilla. Sekä tottakai kehittämällä omia mekaanisia taitojani omien koirien kouluttamisen kautta. Yksi asia on kyllä tullut huomattua tällä alalla jo nyt; koskaan et ole valmis, aina on jotain uutta opittavaa ja jokainen kohtaamasi tilanne on tilaisuus oppia jotain uutta. 











tiistai 22. tammikuuta 2019

Ovatko koirien ongelmakäytökset lisääntyneet?



Koirien ongelmakäyttäytyminen on aihe, joka puhuttaa aika ajoin mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Viime kesänä sattuneiden koirahyökkästen jälkeen aiheesta uutisoitiin paljon ja lisäksi keskustelun aiheena ovat olleet myös hihnassa reaktiivisesti käyttäytyvät koirat. Useammassa paikassa olenkin törmännyt spekulointiin siitä ovatko ongelmakäytökset koirilla lisääntyneet viime vuosien aikana. Monen mielestä ongelmia on nykyään enemmän kuin ennen ja selityksiä tuntuu löytyvän laidasta laitaan. Absurdeimmat spekuloinnint väittävät ongelmien lisääntyneen käyttäytymistieteeseen ja positiiviseen vahvistamiseen pohjautuvien koulutusmenetelmien myötä tai siksi etteivät ihmiset nykyään enää osaa kouluttaa koiriaan.

Ovatko koirien ongelmakäytökset todella lisääntyneet? Ihan alkuun pitää määritellä mitä oikeastaan on ongelmakäytös. Onko se ongelmallista koiran hyvinvoinnin kannalta vai jotain minkä ihminen kokee ongelmalliseksi? Monesti ongelmallisina käytöksinä tunnutaan pitävän koirien normaalia lajityypillistä käyttäytymistä kuten jahtaamista, vahtimista tai haukkumista. Toki ne voivat jossain tilanteissa muuttua myös koirille itselleen ongelmallisiksi tai kertoa jostain hyvinvoinnin puutteesta koiran elämässä, mutta yleensä käytökset ovat lähinnä ongelmallisia omistajan tai muiden ihmisten näkökulmasta. Se, että useita koiralle normaaleja laji- ja rotutyypillisiä käytöksiä pidetään nykyään ongelmallisena kertoo enemmänkin yhteiskunnan ja koiran elinympäristön muuttumisesta kuin siitä että ongelmat olisivat lisääntyneet. Se, että koira vahti pihaa ja haukkui äänekkäästi kun joku saapui oli aikaisemmin hyvinkin toivottavaa kun asutus oli hajanaista ja oli tärkeä tietää tunkeilijoista. Nykyään se, että koira ilmoittaa tulijoista haukkumalla voi olla syy ottaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan.

Myös lajityypillisten tarpeiden täyttymättä jääminen voi edesauttaa ongelmakäytösten syntyä. Aikaisemmin koirien oli mahdollista kulkea vapaana ja toteuttaa niille tyypillistä käyttäytymistä aina halutessaan, mutta nykyään moni koira elää suurimman osan elämästään sisätiloissa ja jää omistajan viitseliäisyyden varaan tarjota koiralle riittävästi lajityypillistä puuhaa.

Koiran elinympäristön muuttuminen vaikuttaa toki muuhunkin. Tiheä asutus tarkoittaa luonnollisesti sitä, että koiria ja ihmisiä voi pienellä alueella olla todella paljon. Myös ympäristön ärsykkeitä on huomattavasti enemmän tiheään asutulla alueella kuin maaseudulla. Koirat suhtautuvat eri tavoin ympäristön ärsykkeisiin. Osa sopeutuu kuin vettä vaan, mutta monet reagoivat ainakin jollain tavalla jatkuvaan ärsyketulvaan.

Koiran stressi on aihe, josta puhutaan edelleen mielestäni liian vähän. Stressi on kehon reaktio tilanteeseen, jossa eläin kokee kuormitusta syystä tai toisesta. Tärkeää on huomata, että kuormitus voi olla positiivista (esim. kiihtyminen treenistä tai leikistä) tai negatiivista. Stressireaktio aiheuttaa monia fysiologisia muutoksia koiran kehossa ja näiden muutosten seurauksena myös sen käyttäytyminen voi muuttua. Pitkään jatkuva stressi voi aiheuttaa pysyviä muutoksia ja jopa koiran sairastumisen. Stressaavan kokemuksen jälkeen koiran keho palautuu pikkuhiljaa normaalitilaan, mutta jos stressaava kokemus jatkuu pitkään tai stressaavia tilanteita tulee toistuvasti lyhyen ajan sisään, ei koiran stressitaso pääse laskemaan. Stressin seurauksena elimistöön vapautuneen kortisolin poistuminen voi kestää jopa useita päiviä.

Kaupungissa asuva koira voi kohdata yhden lenkin aikana vaikka kuinka monta stressitasoa nostavaa tilannetta ja jos ajatellaan, että koira käy lenkillä kolme kertaa päivässä ja käy vaikka lisäksi vielä useamman kerran viikossa jossain harrastuksessa omistajan kanssa, ehtiikö se missään välissä palautua riittävästi kuormituksesta? Toki, kuten todettua, koirien suhtautuminen ympäristön ärsykkeisiin vaihtelee, mutta tämä voi olla syy siihen miksi esimerkiksi hihnassa reaktiivisesti käyttäytyviä koiria näkyy katukuvassa enemmän kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten.

Stressillä on ikävä tapa myös kertyä stressaavien tilanteiden myötä, jonka seurauksena reaktiot ympäristöön voimistuvat joka kerta jos koira kohtaa lyhyen ajan sisään monta stressaavaa tilannetta. Eli alkulenkistä koira saattaa olla vielä suhteellisen rento ja vain hieman väistää tai hätkähtää yllättäen kuuluvia ääniä tai eteen ilmestyviä ihmisiä. Loppulenkistä sen stressitaso on kuitenkin noussut jo sen verran korkealle, että kotipihassa eteen ilmestyvä naapuri saa aikaan rähinän. Jatkuva ympäristön kuormituksen tuoma stressi voi näkyä muuallakin kuin lenkeillä esimerkiksi kotona tuhoamisena, resurssien vahtimisena tai yleisenä levottomuutena.

Ongelmakäytöksistä puhuttaessa ei tule myöskään sivuuttaa genetiikan vaikutusta. Jostain syystä monesti tunnutaan ajattelevan, että koirasta kuin koirasta voi muokata tietyllä tavalla käyttäytyvän yksilön kunhan sen osaa kouluttaa hyvin. Ajatellaan, että jos koiralla on jokin ongelma, johtuu se todennäköisesti siitä että omistaja on tehnyt jotain väärin. Sivuutetaan siis täysin geenien vaikutus. Toki oppimishistorialla on myös vaikutusta käytökseen, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan monilla ongelmakäytöksillä, kuten esimerkiksi omistajiin kohdistuvalla aggressiivisuudella, on vahva geneettinen pohja. Myös eroahdistus, ääniarkuus ja pelokkuus vieraita kohtaan saivat samassa tutkimuksessa korkeat pisteet periytyvyydessä. (MacLean, E, Snyder-Mackler, N, vonHoldt, B, & Serpell, J 2019: Highly Heritable and Functionally Relevant Breed Differences in Dog Behavior.).

Syy siihen miksi käyttäytymisen genetiikasta on tärkeä puhua on se, että me ihmiset jalostusvalinnoillamme vaikutamme siihen minkälaisia seuraavan sukupolven koirista tulee. Jos tietynlainen käyttäytyminen sivuutetaan osana koiran opittua käyttäytymistä tai omistajan tekemiä virheitä, saatetaan pelokasta tai aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa käyttää jalostukseen, jonka seurauksena myös jälkeläisille siirtyy näitä ei-toivottuja ominaisuuksia. Toisaalta joidenkin yksilöiden tai rotujen kohdalla tunnutaan myös pitävän jossain määrin normaalina pelokkuutta tai aggressiivista käyttäytymistä. Myös kiihkeä ja reaktiivinen käytös erityisesti harrastuskoirapuolella tuntuu olevan ihanne. Valitettavasti nämä samat ominaisuudet, jotka tekevät koirasta hyvän harrastuskoiran, voivat tehdä sen muusta arjesta ja elämästä hyvin haasteellista sekä sille itselleen että ympäristölle.

Viime vuosina myös epigeneettinen periytyvyys on saanut yhä enemmän huomiota tutkimuksissa. Epigeneettisellä periytyvyydellä tarkoitetaan sellaisten ominaisuuksien periytymistä, jotka eivät ole koodattuna DNA:han. Eli karkeasti sanottuna "hankittujen" ominaisuuksien periytymistä seuraavalle sukupolvelle. Eräässä tutkimuksessa rottia opetettiin pelkäämään tiettyä neutraalia hajua. Niiden saadessa jälkeläisiä, tutkijat huomasivat, että myös jälkeläiset käyttäytyivät pelokkaasti kohdatessaan tämän hajun, vaikkeivat ne olleet kohdanneet hajua missään tilanteessa aiemmin. Tästä voitiin päätellä, että vanhempien opittu pelko oli siirtynyt myös jälkeläisille. (https://www.bellbrooklabs.com/fear-an-inherited-trait/?fbclid=IwAR2AMUvHhSDf5GaI7YwMNlzO5geALgZ3QVYaBsnMReNb01dJ_gJmVorWjOg)

Epigenetiikasta koirilla löytyy tutkimustietoa vasta suhteellisen vähän. Mutta jos rottien kohdalla opittu pelko siirtyi tällä tavoin seuraavalle sukupolvelle niin mitä hankittuja ominaisuuksia koirat voivat periyttää jälkeläisilleen? Erityisen mielenkiintoista tämä on suhteessa yksilön kokemaan stressiin ja kokemusten kautta opittuihin pelkoihin. Voiko esimerkiksi hyvin stressaavassa kaupunkiympäristössä elänyt koira periyttää enemmän hermostuneisuutta jälkeläisilleen kuin rauhallisessa maalaisympäristössä elänyt koira? Tai voiko koira, jonka kimppuun on hyökännyt toinen koira, siirtää opitun pelkonsa toisia koiria kohtaan myös jälkeläisilleen?

Johtopäätöksenä voitaisiin todeta, että syynä ongelmakäytösten mahdolliselle lisääntymiselle tuskin on se, että omistajat olisivat nykyään kädettömämpiä kuin aikaisemmin tai että nykyään käytetyt koulutusmenetelmät aiheuttavat ongelmakäytöksiä. Päinvastoin, tuntuu että monet koiranomistajat ovat hyvin valveutuneita ja kiinnostuneita oppimaan uutta. Uutta tietoa on myös saatavilla koko ajan lisää. Osaltaan tämä voi myös vaikuttaa siihen miksi ongelmallisesti käyttäytyviä koiria tuntuu olevan enemmän. En tarkoita, että tiedon lisääntyminen lisäisi ongelmakäytöksiä, vaan sitä, että tiedon lisääntymisen myötä ongelmakäytöksiin suhtautuminen on muuttunut.

Karu totuus on, että muutama vuosikymmen sitten ongelmallisesti käyttäytyvä koira sai mitä todennäköisimmin kuulan kalloonsa, sillä resursseja ja tietoa ongelman hoitamiseen ei yksinkertaisesti ollut. Tai saattoi toki olla, mutta tietoa ei osattu hyödyntää. Puhuttiin "luonnevikaisista" koirista, eli sen sijaan, että käytöshäiriö olisi nähty tiettyjen ärsykkeiden laukaisemana käytöksenä, liitettiin ongelmallisuus itse koiraan. Nykyään onneksi tiedetään hiukan enemmän siitä mistä koiran käyttäytyminen johtuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa sekä ennaltaehkäistä ongelmien syntyä. Tämän takia ongelmakäytös tarkoittaa yhä harvemmalle koiralle monttuun joutumista.

Ongelmakäytöksen stigma on valitettavan vahva edelleen ja ihmiset kokevat häpeää koiransa käytöksestä. Mielestäni on kuitenkin hienoa miten ihmiset uskaltavan pyytää apua kouluttajilta ja puhua sosiaalisessa mediassa koiransa käytöksestä. Toki se, että sosiaalisessa mediassa tuodaan asioita ilmi, saattaa myös osaltaan antaa sellaisen kuvan, että ongelmakäytöksiä on enemmän kuin todellisuudessa onkaan. Kannattaa muistaa, että toisten ongelmien päivittelemisellä ja hämmästelyllä ei edesauteta koirien ongelmakäytöksen vähentämistä. Tärkeintä olisi tuoda tietoa yhä useamman koiranomistajan ulottuville ja auttaa haastavien käytösten kanssa painivia koiranomistajia saamaan tarvitsemaansa apua ja tukea.


Lähteet:

MacLean, E, Snyder-Mackler, N, vonHoldt, B, & Serpell, J 2019: Highly Heritable and Functionally Relevant Breed Differences in Dog Behavior.

Scholtz M. & Reinhardt C.,  Stress in dogs, 2007, Dogwise

https://www.bellbrooklabs.com/fear-an-inherited-trait/?fbclid=IwAR2AMUvHhSDf5GaI7YwMNlzO5geALgZ3QVYaBsnMReNb01dJ_gJmVorWjOg





perjantai 30. marraskuuta 2018

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa


Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja tässä kohtaa lienee paikallaan tehdä pientä katsausta kuluneeseen vuoteen. Jälleen kerran todella tapahtumarikas vuosi, joka toi tullessaan paljon uusia tuulia. Päällimmäisenä teemana itselleni vuodesta on jäänyt mieleen uskallus heittäytyä ja tehdä joskus pelottaviltakin tuntuvia ratkaisuja. Monesti tulee tuudittauduttua tuttuun ja turvalliseen, mutta yleensä se mikä todella vie meitä elämässä eteenpäin vaatii rohkeutta ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista.

Heinäkuussa valmistuin Suomen Eläinkoulutuskeskuksesta eläintenkouluttajaksi. Olin jo useamman vuoden potenut kriisiä siitä "mikä minusta tulee isona". Mikään ei ollut oikein tuntunut omalta kunnes päätin rohkeasti lähteä opiskelemaan sitä mikä itseäni todella kiinnostaa; eläinalaa. Opintojen aikana aukeni ihan uudenlainen maailma ja palaset omasta tulevasta ammatista loksahtelivat kohdalleen. Inspiroituneena ja tiedonjanoisena jatkoin syksyllä opintoja ongelmakoirakouluttajan syventävien opintojen pariin ja samalla sain huikean tilaisuuden aloittaa kouluttajan työt Koirapalvelu Virikkeellä. Olen vetänyt kursseja Virikkeellä syksyn ajan parina päivänä viikossa ja on ollut todella antoisaa päästä tekemään työtä käytännössä. Parasta on nähdä miten kurssilaiset innostuvat ja motivoituvat ja miten paljon edistystä lyhyidenkin kurssien aikana ehtii tulla.

Minut paremmin (tai pidemmältä ajalta) tuntevat tietävät ehkä että kynnys lähteä tekemään jotain tällaista uutta ja erilaista ei todellakaan ole ollut mikään ihan pikkujuttu. Jos joku olisi moista ehdottanut muutama vuosi sitten olisin todennäköisesti pyörtynyt jo ajatuksesta. Vähintäänkin juossut täyttä vauhtia toiseen suuntaan. Oma ajatteluni on kehittynyt hurjasti noista ajoista ja olen todella tyytyväinen että uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Positiivinen palaute ihanilta asiakkailta on kohottanut omaa itseluottamusta entisestään eikä ole hetkeäkään tarvinnut katua päätöstä.

Tohelo ja Torvelo <3

Omien koirien treenien osalta olen tämän vuoden aikana pyrkinyt keskittymään enemmän laatuun kuin määrään. Treenien määrä on tippunut väkisinkin opiskelujen ja työkuvioiden takia, mutta edistystä on mielestäni tapahtunut sitäkin enemmän kun treenit on suunniteltu paremmin.
Haiku on tehnyt agilityä, tokoa ja nose workin alkeita. Tofu on keskittynyt lähinnä noseen ja marraskuussa se läpäisikin ykkösluokan hajutestin eli meillä on nyt virallisesti lupa osallistua kokeisiin. Tavoitteena olisikin korkata ensimmäiset kokeet jo tammikuussa.

Vilkaisin viime tammikuussa tälle vuodelle kirjaamiani tavoitteita ja mukava huomata, että kaikesta kiireestä huolimatta osa ainakin on toteutunut tai päässyt oikein hyvälle mallille. Haikun kanssa olen edelleen pitänyt tärkeimpänä tavoitteena arjen sujuvuutta kaikilta osin ja sanoisin, että hyvällä mallilla ollaan. Toki sen kanssa eläminen ja oleminen vaatii huomattavasti enemmän ennakointia ja suunnittelua kuin toisen tyyppisen koiran kanssa. Mutta miten paljon se onkaan opettanut <3

Harrastusten osalta Haikun kanssa olin ajatellut että oltaisiin ehkä tässä vaiheessa paljon pidemmällä kuin ollaan. Olen kirjannut ylös tavoitteeksi ensimmäisiin toko -kokeisiin osallistumisen alkuvuodesta 2019. Liikkeiden osalta Haiku voisi ollakin jo valmis kokeisiin, jopa meidän suurin murheenkryyni, seuruu, on ihan siedettävällä mallilla. Mutta ollaan treenattu todella vähän muuten kuin yksin, joten kaikkiin liikkeisiin tarvitaan vielä huomattavasti enemmän yleistämistä ja häiriölle siedättämistä. Myös ärsykekontrolli vaatii tekemistä. Tällä hetkellä ajattelen lähinnä, että kokeisiin mennään sitten kun mennään, en ole oikeastaan koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen vaan enemmänkin kisaaminen ja kokeet kiinnostavat omien taitojen mittarina. Agilityssä olin suunnitellut mölleihin tai epiksiin osallistumista loppuvuodesta, mutta en ole rehellisesti sanottuna vaan saanut omaa jännitystä siihen kuosiin, että olisin uskaltanut. No sinnekin ehtii vielä.

Vuosi 2018 sisälsi myös uusia ihania ystäviä

Blogin puolella 2018 on ollut huomattavasti hiljaisempi kuin viime vuosi. Kuten jo todettua, tekemistä on riittänyt ja vaikka rakastan kirjoittamista, on pään sisäinen kriitikko ollut ehkä vähän turhan paljon äänessä. Aloitettuja, mutta julkaisemattomia tekstejä tälle vuodelle löytyy varmaan saman verran kuin julkaistuja.. Ehkä niistä osa vielä näkee päivänvalon kunhan ehdin niihin taas syventyä. Olen myös tämän vuoden aikana kirjoittanut ehkä vähän laajemmin koirista ja koirien käyttäytymisestä kun aikaisemmin postaukset ovat koskeneet lähinnä omia koiriani. Ylivoimaisesti eniten huomiota sai blogipostaukseni "Miksi positiivisia koulutusmenetelmiä karsastetaan?". Teksti on kerännyt yli 7000 katselukertaa. Myönnettäköön että tekstiä kirjoittaessani en ajatellut, että se herättäisi niin paljon kiinnostusta. Blogini on ollut vain tapa oksentaa ulos purkaa omia pohdintojani aiheesta kuin aiheesta enkä kirjoittaessani ajattele että teksteillä olisi kovin suuri lukijakunta vaan kirjoitan lähinnä itselleni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt lisätä tekstiin lähteitä ja viittauksia, joilla paremmin perustella kirjoittamaani

Koirien käyttäytyminen ja koulutus tulevat varmasti olemaan teemoina blogiteksteissä jatkossakin, joten kertokaa ihmeessä jos on jotain tiettyjä aiheita mistä erityisesti kuulisitte! :) 

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta ja ihanaa joulunodotusta kaikille synkästä ja lumettomasta alkutalvesta huolimatta  <3



torstai 25. lokakuuta 2018

Haikun MH -luonnekuvaus


Haiku kävi pari viikkoa sitten Joensuussa Mh-luonnekuvauksessa. Tämä oli itsellenikin ensimmäinen kerta Mh:ssa, olipa mielenkiintoista. Paikalla oli kaksi muuta Wirneen koiraa, Haikun sisko Viuhu ja M -pentueen Mahti. Kiinnostava oli nähdä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia sukulaiskoiriin. Meidän vuoro oli kolmantena ja odotellessa sainkin onneksi nähdä mitä tuleman pitää niin omalla vuorolla ei tarvinnut jännittää.

Haiku toimi pitkälti niin kuin osasin odottaa. Uusi tilanne sai sen tietysti kierroksille ja sillä oli hirveän kivaa. Kuvauksessa piti pitää pantaa ja saatiin lainaksi ohut nahkapanta, mikä ei ollut kovin ideaali. Haikulla ei muutenkaan ole melkein koskaan pantaa, joten se ei ole kovin tottunut kulkemaan sellaisessa ja se näkyikin alkuun köhimisenä kun eihän sitä nyt rauhallisesti tietenkään voinut kulkea.

Ihmisiin Haiku suhtautui avoimesti ja sosiaalisesti. Testinohjaaja oli sen mielestä hirveän hauska ja se osoitti kovasti kiinnostusta muitakin ihmisiä kohtaan. Aktiivisuustaso -osiossa se oli vähän levoton ja haukahteli testinohjaajan perään. Veikkaan että rauhallisemmassa tilanteessa se olisi tarjonnut maahanmenoa. Kaikkiin tilanteisiin se suhtautui rohkeasti ja pääsi nopeasti yli stressaavista tilanteista. Etäleikissä ja aaveissa näkyi sen pientä "terävyyttä", eli uhkaan reagointia, mikä aina välillä tulee arjessakin esiin. Takaa-ajo oli mielenkiintoinen. Ensimmäisellä kerralla se lähti täysillä perään ja juoksi saaliille asti, mutta toisella kertaa se keskeytti ajon ja palasi luokseni. Olisipa hauska tietää mikä ajatus sille tuli siinä :D

 Ihanan positiivinen yllätys oli se, ettei Haiku reagoinut lainkaan laukauksiin. Haikun suvussa ei ole ääniherkkyyttä, joten perinnöllsisistä taipumusta sillä ei ole, mutta pari kertaa se on reagoinut suht voimakkaasti telkkarista kuuluviin laukauksiin, joten olen vähän miettinyt että onko sillä kuitenkin pientä taipumusta ääniarkuuteen. No turhaan pelkäsin, hyvä jos edes korvia höristi.

Mistään tilanteesta sillä ei jäänyt stressi päälle ja oli koko testin ajan avoin ja innokas. Toki Mh on kuormittava kokemus hyvähermoisellekin koiralle ja jälkeenpäin mietin että kieliköhän lopun leikin ääntely juuri stressitason pienestä kohoamisesta. Normaalisti se ei ääntele muulloin kuin turhautuessaan ja vireen noustessa. Toki se saattoi olla juurikin vaan viretilan kohoamisesta koska kaikki oli niin siistiä (kuten aina Haikun mielestä). Mutta pääasia ettei sille jäänyt kokemuksesta stressi päälle. Toki se oli väsynyt pari päivää tämän jälkeen ja tarkoituksella annoinkin sen palautua ihan rauhassa.

Super hyvin se suoriutui kyllä kaikenkaikkiaan ja saikin kehuja kuvaajilta. Heidän sanojensa mukaan Haiku on rohkea, sosiaalinen, utelias ja laukausvarma. Aika kiva omistaa näillä piirteillä varustettu koira ❤



perjantai 14. syyskuuta 2018

Omaehtoisuus käsittelyssä



Nykyään on alettu kiinnittää yhä enemmän koiran hyvinvointiin ja sitä kautta myös valinnanvapauteen eri tilanteissa. Aikaisemman pakkoon perustuvan suuntauksen rinnalle on tullut ajatus omaehtoisuudesta hoitotoimenpiteissä ja käsittelyssä.

Tämä postaus juontaa juurensa elokuun lopussa käymääni Jaana Pohjolan "Kysytään koiralta" -luentoon, jossa käsiteltiin omaehtoisuutta käsittelytoimenpiteissä. Omaehtoisuus käsittelyssä tarkoittaa sitä, että pakottamisen sijaan koiralle annetaan mahdollisuus valita haluaako se että sille tehdään toimenpide vai ei. Jotta koiralta voidaan kysyä haluaako se toimenpiteen, tulee sille opettaa kuinka se voi ilmaista sen että se haluaa tai ei halua.

Äkkiseltäänhän tämä kuulostaa juuri päinvastaiselta kuin mitä on aina koirien käsittelystä ja kouluttamisesta ajateltu. Ei kai koiralta mitään kysytä? Hoitotoimenpiteethän on pakko tehdä ja sillä sipuli, ei koira sitä päätä. Perinteisesti on ajateltu että koiran on vaan kestettävä tiettyjä asioita elämässään halusi se niitä tai ei. Monille koirille "lempeä pakko" voikin olla ihan ok eikä siitä seuraa niille sen suurempia traumoja tai stressin pitkäaikaista kohoamista. Mutta on kuitenkin olemassa koiria, joille syystä tai toisesta ei voida tehdä hoitotoimenpiteitä pakon kautta. Esimerkiksi koirat, joilla on jo valmiiksi huonoja kokemuksia ihmisistä tai hoitotoimenpiteistä. Ja vaikka koiran hoitotoimenpiteet sujuisivat näennäisesti ihan hyvin, on omaehtoisuuden lisääminen käsittelyyn loistava tapa lisätä kommunikointia ja sen myötä luottamusta koiran ja ohjaajan välillä. Tämän kaltaiset pienetkin tekijät kuitenkin vaikuttavat valtavasti koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.



Tofulle kynsien leikkuu on aina ollut epämiellyttävää. Kun se tuli alta kahdeksanviikkoisena ja yritin sen kynsiä ensimmäisiä kertoja leikata, oli seurauksena täyttä kurkkua kiljuva ja riuhtova pikkupentu. Naapurit varmasti luulivat että pahoinpitelen viatonta otusta. Kun "perinteisellä" lempeällä pakolla, eli väkisin kiinni pitämisellä, en saanut aikaan mitään muuta kuin lisää huutoa piti löytää uusi lähestymistapa. Aloitin aivan alusta ja etenin pienin askelin systemaattisesti siedättämällä ja vastaehdollistaen. Tällä lähestymistavalla päästiinkin nopeasti eteenpäin ja lopulta Tofu oppi ettei se kuole kynsien leikkaamisesta ja se voi makoilla rauhallisesti selällään kynsien leikkuun ajan.

Siitä huolimatta että Tofu oli rauhallinen tilanteessa eikä yrittänyt pakoon, koki se tilanteen varmasti silti epämiellyttävänä. Se oli kaikkea muuta kuin rento ja nähdessään kynsisakset sen koko kehon kieli kertoi että se haluaa pois tilanteesta. Törmäsin omaehtoisuuteen Jaana Pohjolan blogia lukiessa ja aloin miettiä olisiko kuitenkin mahdollista saada toimenpiteestä sille vielä vähemmän epämiellyttävä. Luennon jälkeen tein treenisuunnitelman, jossa opettaisin Tofun kertomaan itse kun se on valmis kynsien leikkuuseen.

Omaehtoisuuden lisäämisellä saadaan toimenpiteestä koiralle stressittömämpi, helpommin ennakoitava ja sen luottamus ihmiseen lisääntyy. Lisäksi antamalla koiralle valinnan mahdollisuuksia sen itsetunto kohoaa kun se huomaa voivansa vaikuttaa ympäristöönsä ja sille tapahtuviin asioihin. Kun kyse on aidosta valinnanvapaudesta saa koira vahvisteen joka toistolla vaikka se ei sillä kertaa suostuisikaan hoitotoimenpiteeseen. Jos vahviste annetaan vain niinä kertoina kun se suostuu toimenpiteeseen, katoaa tilanteesta todellinen valinnanvapaus koska varsinkin ahne koira valitsee aina namin vaikka siitä seuraisikin jotain sille ikävää ja lopputuloksena se voi alkaa pelätä tilannetta entistä enemmän. Jaana puhuikin luennollaan siitä miten perinteinen vastaehdollistaminen on itseasiassa joskus koiralle todella epäreilua ja se joutuu vahvistetta tavoitellessaan herkästi tilanteeseen jossa se kokee olonsa epämukavaksi ja sen sietokyky ylittyy. Vastaehdollistaessa voi olla vaikea tunnistaa milloin koira on saanut tarpeekseen harjoituksista tai milloin on sopiva hetki edetä. Tällöin tilannetta voidaan vahingossa pahentaa entisestään.

Tofulle opetin kynsien leikkuuseen ns. "starttinappulaksi" saksien tökkäämisen kuonolla. Kun Tofu oppi sujuvasti tökkäämään saksia kuonollaan lisäsin tökkäyksen ja vahvisteen väliin ensin tassun tai kynnen koskemisen saksilla ja sitten pikkuhiljaa pidensin käsittelyn määrää koskemisen ja vahvisteen välillä. Lopulta lisäsin itse kynnen leikkauksen mukaan. Tofulle tämä oli nopea ja helppo opettaa koska sen kanssa on treenattu kynsien leikkaukseen littyviä juttuja paljon jo aikaisemminkin. Jos kyseessä olisi ollut koira, jolta ei ole koskaan leikattu kynsiä tai jolla liittyy toimenpiteeseen todella voimakas pelko olisi prosessi kestänyt paljon pidempään ja koiralle olisi pitänyt opettaa enemmän tukitaitoja. Tukitaitoihin voisi kuulua mm. kynsisaksien leikkausääneen vastaehdollistaminen, paikallaan pysyminen, tassujen koskemiseen siedättäminen, tassun kiinni pito jne. Tukitaidot ovatkin todella tärkeitä koska kynsienleikkuuta varten koiran pitää oikeastaan osata todella monta asiaa samanaikaisesti ja se hetki kun sakset napsaisevat kynttä on vain yksi pieni osa koko prosessia. Jos koiraa ei ole erikseen opetettu sietämään tassujen käsittelyä ja pysymään paikallaan samalla, on operaatio sille vielä paljon stressaavampi.

Parasta tässä on ollut huomata miten Tofun koko asenne kynsien leikkaamiseen on muuttunut täysin. Nykyään kun istun sohvalle saksien kanssa se hyppää häntä heiluen korvat pystyssä katsomaan. Huikeaa on myös miten se valinnanvapaudesta huolimatta (eli siitä että palkkionamin saa jokaisella toistolla siitä huolimatta leikataanko kynsi vai ei) valitsee lähes aina kynsien leikkuun. Välillä se edelleen säpsähtää leikkausta ja väistää, mutta hetken päästä se kuitenkin antaa luvan leikata uudelleen. Eli selvästi sille on ollut todella tärkeää että se pystyy tilanteessa ennakoimaan mitä tapahtuu ja vaikuttamaan siihen tuleeko inhottava asia vai ei. Tässä lopuksi tiivistetty videokooste omaehtoisuuden opettamisesta kynsienleikkuuseen.



Mitä ajatuksia? Oletteko opettaneet koirillenne omaehtoisuutta johonkin hoitotoimenpiteeseen? Tai onko joku muu tilanne missä teidän koirat saa päättää mitä tapahtuu?




tiistai 11. syyskuuta 2018

Onnidog 2018 Perjantai


OnniDog 2018 järjestettiin Himoksella 6.-9. syyskuuta. Osallistuimme tapahtumaan perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna meillä oli matkaseurana Meiju ja Haikun ihana Viuhu -sisko. Majoituimme Himoslomien rantamotellissa. Oli huippua päästä viettämään aikaa Meijun ja Viuhun kanssa. Viuhussa on niin paljon samaa kuin Haikussa ja siskokset tulivatkin toimeen erinomaisesti. Voi sitä aussiemaisen häsellyksen määrää :D Ihmisotuksillakin riitti juteltavaa vaikka kuinka ja melkein kolmen tunnin ajomatkat menivät yhdessä hujauksessa. Lähdimme liikenteeseen aikaisin perjantai aamuna ennen seitsemää ja saavuimme Himokselle kymmenen jälkeen. Meidän ensimmäinen ohjelma, Canicross, oli yhdeltätoista, joten ehdimme käydä pienen lenkin Himoksen rinteillä ja tutustua tapahtuma-alueeseen. 

En tiedä mikä älynväläys oli ottaa canicross ensimmäiseksi ohjelmaksi. Voin kertoa, että hullun palkkiohakuisen aussien perässä narun päässä juokseminen käy ihan kunnon urheilusuorituksesta varsinkin tällaiselle tottumattomalle sohvaperunalle. Saattoi hieman paikat olla kipeänä loppu viikonlopun. Kaikesta tuskasta huolimatta pieni kipinä lajiin pääsi syttymään ja katselin jo Haikulle omia vetovaljaita. Koulutuksessa tehtiin niin että kouluttaja juoksi palkan kanssa kauemmas ja koira päästettiin juoksemaan perään, mutta uskoisin että Haikun kohdalla etupalkan voi jättää suht pian pois. Sen kanssa on kuitenkin juostu jo jonkun verran ihan tavallisia juoksulenkkejä ja noh, vauhtia siltä ei yllättäen puutu. Canicrossin yhteydessä meitä haastateltiin Jämsän Seutu -lehteen.

Kuva: Jämsän Seutu

Toisena oli vuorossa takateho, eli kehonhallinnan ja takaosan tehotreeni, Tofun kanssa. Tehtiin mm. erilaisia venytyksiä, takapäänkäyttöharjoituksia luun -muotoisella tasapainotyynyllä, sivuaskelia puomin yli sekä peruutusta laatikkoon. Tofu sai kehuja siitä miten sillä on corgiksi erittäin hyvä kehonhallinta ja lihaskunto. Toki sen kanssa on tehty vastaavanlaisia harjoituksia paljon jo aikaisemminkin. Takateho -tunti oli hauska ja tuli kivoja uusia ideoita kotona tehtäviin harjoituksiin. Erityisesti sivuaskeleet puomin yli osoittautuivat Tofulle haastaviksi sen matalan askeleen takia ja ajattelinkin ottaa ne meille treeniohjelmistoon. Harjoiteltiin myös eteenpäin askelia korotetun puomin yli ja myös näistä harjoituksista voisi olla Tofulle hyötyä koska sillä, kuten monilla muillakin corgeilla, on tapana laahata etujalkojaan maata pitkin kävellessään niin että sen kynnet kuluvat ihan ytimeen asti kesäisin.

Tasapainotyyny on Tofun mielestä ehkä yksi maailman siisteimmistä jutuista :D


Sivuaskeleita takatehossa
Kahdelta lähdettiin Haikun kanssa ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemaan Hakua. Haiku on tehnyt muutaman kerran peltojälkeä ja kerran ID -jäljen tapaista metsässä. Mukana oli useampia muitakin noviiseja ja kouluttaja aloittikin kertomalla lyhyesti lajin pääperiaatteet, jonka jälkeen suunnattiin yhdessä metsään katsomaan alue ja piilot. Vuoroaan odottavat saivat toimia maalimiehinä ja jokainen koira pääsi vuorollaan etsimään. Joillekin ensikertalaisille koirille oli pieni shokki kun metsästä löytyiki yhtäkkiä "ukkoja". Epäilin että Haikukin saattaisi suhtautua epäluuloisesti metsästä yllättäen löytyviin hemmoihin, mutta olin aivan väärässä. Haiku lähti etsimään maalimiehiä heti kun pääsi hajujäljelle ja riemastui suuresti jokaisesta löytämästään ihanasta ihmisestä. Se selvästi muisti että jotain tällaista on tehty ennenkin. Aikaisemmalla kerralla sen kanssa tosin muistaakseni tehtiin niin että se sai nähdä kun ihminen lähti metsään piiloon, tällä kertaa maalimiehet olivat jo valmiiksi piiloissaan kun tulimme etsintäalueelle. Haku vaikutti kovin hauskalta lajilta vaikka treeniin liittyikin paljon odottelua ja koiran varsinainen treeniaika oli suht lyhyt siihen nähden miten kauan aikaa treenit veivät. Osittain tästä syystä siitä tuskin tulee meille kovin säännöllistä harrastusta, mutta ehkäpä tätäkin voisi silloin tällöin omaksi iloksi ja koiran aktivoinniksi tehdä.

Berran kojulta tarttui mukaan pitkän narun päässä oleva karvalelu, jota tulemme tarvitsemaan syksyn aikana Vireenhallinta kurssilla. 


Perjantain viimeinen treeni oli rally-toko Tofun kanssa. Tofulle oli tainnut takatehoilut ja päivän reissaamiset olla jo tarpeeksi aktiivisuutta yhdelle päivälle ja sen tekeminen oli vähän tahmeaa. Tofun kanssa rally-tokoilu on muutenkin ollut vähän sellaista sunnuntaiharrastelua eikä tekeminen ole kovin paljon edistynyt viime keväisen rally-toko kurssin jälkeen. Saimme kuitenkin kouluttajalta hyviä neuvoja siihen miten liikkeitä voisi halutessa viedä eteenpäin.

Ensimmäinen päivä meni hujauksessa, mutta kaikista koulutuksista jäi hyvä ja inspiroitunut fiilis. Illalla käytiin syömässä kotipizzassa, jonka jälkeen asetuttiin pieneen mökkiimme yöpuulle. Haiku ja Viuhu olivat toistensa seurasta niin riemuissaan ettei lepäämisestä meinannut tulla alkuun mitään. Onneksi väsymys lopulta voitti pienet aussielapsetkin.

Siskon kanssa on hyvä lymyillä sängyn alla. Kuva: Meiju