perjantai 30. marraskuuta 2018

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa


Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja tässä kohtaa lienee paikallaan tehdä pientä katsausta kuluneeseen vuoteen. Jälleen kerran todella tapahtumarikas vuosi, joka toi tullessaan paljon uusia tuulia. Päällimmäisenä teemana itselleni vuodesta on jäänyt mieleen uskallus heittäytyä ja tehdä joskus pelottaviltakin tuntuvia ratkaisuja. Monesti tulee tuudittauduttua tuttuun ja turvalliseen, mutta yleensä se mikä todella vie meitä elämässä eteenpäin vaatii rohkeutta ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista.

Heinäkuussa valmistuin Suomen Eläinkoulutuskeskuksesta eläintenkouluttajaksi. Olin jo useamman vuoden potenut kriisiä siitä "mikä minusta tulee isona". Mikään ei ollut oikein tuntunut omalta kunnes päätin rohkeasti lähteä opiskelemaan sitä mikä itseäni todella kiinnostaa; eläinalaa. Opintojen aikana aukeni ihan uudenlainen maailma ja palaset omasta tulevasta ammatista loksahtelivat kohdalleen. Inspiroituneena ja tiedonjanoisena jatkoin syksyllä opintoja ongelmakoirakouluttajan syventävien opintojen pariin ja samalla sain huikean tilaisuuden aloittaa kouluttajan työt Koirapalvelu Virikkeellä. Olen vetänyt kursseja Virikkeellä syksyn ajan parina päivänä viikossa ja on ollut todella antoisaa päästä tekemään työtä käytännössä. Parasta on nähdä miten kurssilaiset innostuvat ja motivoituvat ja miten paljon edistystä lyhyidenkin kurssien aikana ehtii tulla.

Minut paremmin (tai pidemmältä ajalta) tuntevat tietävät ehkä että kynnys lähteä tekemään jotain tällaista uutta ja erilaista ei todellakaan ole ollut mikään ihan pikkujuttu. Jos joku olisi moista ehdottanut muutama vuosi sitten olisin todennäköisesti pyörtynyt jo ajatuksesta. Vähintäänkin juossut täyttä vauhtia toiseen suuntaan. Oma ajatteluni on kehittynyt hurjasti noista ajoista ja olen todella tyytyväinen että uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Positiivinen palaute ihanilta asiakkailta on kohottanut omaa itseluottamusta entisestään eikä ole hetkeäkään tarvinnut katua päätöstä.

Tohelo ja Torvelo <3

Omien koirien treenien osalta olen tämän vuoden aikana pyrkinyt keskittymään enemmän laatuun kuin määrään. Treenien määrä on tippunut väkisinkin opiskelujen ja työkuvioiden takia, mutta edistystä on mielestäni tapahtunut sitäkin enemmän kun treenit on suunniteltu paremmin.
Haiku on tehnyt agilityä, tokoa ja nose workin alkeita. Tofu on keskittynyt lähinnä noseen ja marraskuussa se läpäisikin ykkösluokan hajutestin eli meillä on nyt virallisesti lupa osallistua kokeisiin. Tavoitteena olisikin korkata ensimmäiset kokeet jo tammikuussa.

Vilkaisin viime tammikuussa tälle vuodelle kirjaamiani tavoitteita ja mukava huomata, että kaikesta kiireestä huolimatta osa ainakin on toteutunut tai päässyt oikein hyvälle mallille. Haikun kanssa olen edelleen pitänyt tärkeimpänä tavoitteena arjen sujuvuutta kaikilta osin ja sanoisin, että hyvällä mallilla ollaan. Toki sen kanssa eläminen ja oleminen vaatii huomattavasti enemmän ennakointia ja suunnittelua kuin toisen tyyppisen koiran kanssa. Mutta miten paljon se onkaan opettanut <3

Harrastusten osalta Haikun kanssa olin ajatellut että oltaisiin ehkä tässä vaiheessa paljon pidemmällä kuin ollaan. Olen kirjannut ylös tavoitteeksi ensimmäisiin toko -kokeisiin osallistumisen alkuvuodesta 2019. Liikkeiden osalta Haiku voisi ollakin jo valmis kokeisiin, jopa meidän suurin murheenkryyni, seuruu, on ihan siedettävällä mallilla. Mutta ollaan treenattu todella vähän muuten kuin yksin, joten kaikkiin liikkeisiin tarvitaan vielä huomattavasti enemmän yleistämistä ja häiriölle siedättämistä. Myös ärsykekontrolli vaatii tekemistä. Tällä hetkellä ajattelen lähinnä, että kokeisiin mennään sitten kun mennään, en ole oikeastaan koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen vaan enemmänkin kisaaminen ja kokeet kiinnostavat omien taitojen mittarina. Agilityssä olin suunnitellut mölleihin tai epiksiin osallistumista loppuvuodesta, mutta en ole rehellisesti sanottuna vaan saanut omaa jännitystä siihen kuosiin, että olisin uskaltanut. No sinnekin ehtii vielä.

Vuosi 2018 sisälsi myös uusia ihania ystäviä

Blogin puolella 2018 on ollut huomattavasti hiljaisempi kuin viime vuosi. Kuten jo todettua, tekemistä on riittänyt ja vaikka rakastan kirjoittamista, on pään sisäinen kriitikko ollut ehkä vähän turhan paljon äänessä. Aloitettuja, mutta julkaisemattomia tekstejä tälle vuodelle löytyy varmaan saman verran kuin julkaistuja.. Ehkä niistä osa vielä näkee päivänvalon kunhan ehdin niihin taas syventyä. Olen myös tämän vuoden aikana kirjoittanut ehkä vähän laajemmin koirista ja koirien käyttäytymisestä kun aikaisemmin postaukset ovat koskeneet lähinnä omia koiriani. Ylivoimaisesti eniten huomiota sai blogipostaukseni "Miksi positiivisia koulutusmenetelmiä karsastetaan?". Teksti on kerännyt yli 7000 katselukertaa. Myönnettäköön että tekstiä kirjoittaessani en ajatellut, että se herättäisi niin paljon kiinnostusta. Blogini on ollut vain tapa oksentaa ulos purkaa omia pohdintojani aiheesta kuin aiheesta enkä kirjoittaessani ajattele että teksteillä olisi kovin suuri lukijakunta vaan kirjoitan lähinnä itselleni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt lisätä tekstiin lähteitä ja viittauksia, joilla paremmin perustella kirjoittamaani

Koirien käyttäytyminen ja koulutus tulevat varmasti olemaan teemoina blogiteksteissä jatkossakin, joten kertokaa ihmeessä jos on jotain tiettyjä aiheita mistä erityisesti kuulisitte! :) 

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta ja ihanaa joulunodotusta kaikille synkästä ja lumettomasta alkutalvesta huolimatta  <3



torstai 25. lokakuuta 2018

Haikun MH -luonnekuvaus


Haiku kävi pari viikkoa sitten Joensuussa Mh-luonnekuvauksessa. Tämä oli itsellenikin ensimmäinen kerta Mh:ssa, olipa mielenkiintoista. Paikalla oli kaksi muuta Wirneen koiraa, Haikun sisko Viuhu ja M -pentueen Mahti. Kiinnostava oli nähdä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia sukulaiskoiriin. Meidän vuoro oli kolmantena ja odotellessa sainkin onneksi nähdä mitä tuleman pitää niin omalla vuorolla ei tarvinnut jännittää.

Haiku toimi pitkälti niin kuin osasin odottaa. Uusi tilanne sai sen tietysti kierroksille ja sillä oli hirveän kivaa. Kuvauksessa piti pitää pantaa ja saatiin lainaksi ohut nahkapanta, mikä ei ollut kovin ideaali. Haikulla ei muutenkaan ole melkein koskaan pantaa, joten se ei ole kovin tottunut kulkemaan sellaisessa ja se näkyikin alkuun köhimisenä kun eihän sitä nyt rauhallisesti tietenkään voinut kulkea.

Ihmisiin Haiku suhtautui avoimesti ja sosiaalisesti. Testinohjaaja oli sen mielestä hirveän hauska ja se osoitti kovasti kiinnostusta muitakin ihmisiä kohtaan. Aktiivisuustaso -osiossa se oli vähän levoton ja haukahteli testinohjaajan perään. Veikkaan että rauhallisemmassa tilanteessa se olisi tarjonnut maahanmenoa. Kaikkiin tilanteisiin se suhtautui rohkeasti ja pääsi nopeasti yli stressaavista tilanteista. Etäleikissä ja aaveissa näkyi sen pientä "terävyyttä", eli uhkaan reagointia, mikä aina välillä tulee arjessakin esiin. Takaa-ajo oli mielenkiintoinen. Ensimmäisellä kerralla se lähti täysillä perään ja juoksi saaliille asti, mutta toisella kertaa se keskeytti ajon ja palasi luokseni. Olisipa hauska tietää mikä ajatus sille tuli siinä :D

 Ihanan positiivinen yllätys oli se, ettei Haiku reagoinut lainkaan laukauksiin. Haikun suvussa ei ole ääniherkkyyttä, joten perinnöllsisistä taipumusta sillä ei ole, mutta pari kertaa se on reagoinut suht voimakkaasti telkkarista kuuluviin laukauksiin, joten olen vähän miettinyt että onko sillä kuitenkin pientä taipumusta ääniarkuuteen. No turhaan pelkäsin, hyvä jos edes korvia höristi.

Mistään tilanteesta sillä ei jäänyt stressi päälle ja oli koko testin ajan avoin ja innokas. Toki Mh on kuormittava kokemus hyvähermoisellekin koiralle ja jälkeenpäin mietin että kieliköhän lopun leikin ääntely juuri stressitason pienestä kohoamisesta. Normaalisti se ei ääntele muulloin kuin turhautuessaan ja vireen noustessa. Toki se saattoi olla juurikin vaan viretilan kohoamisesta koska kaikki oli niin siistiä (kuten aina Haikun mielestä). Mutta pääasia ettei sille jäänyt kokemuksesta stressi päälle. Toki se oli väsynyt pari päivää tämän jälkeen ja tarkoituksella annoinkin sen palautua ihan rauhassa.

Super hyvin se suoriutui kyllä kaikenkaikkiaan ja saikin kehuja kuvaajilta. Heidän sanojensa mukaan Haiku on rohkea, sosiaalinen, utelias ja laukausvarma. Aika kiva omistaa näillä piirteillä varustettu koira ❤



perjantai 14. syyskuuta 2018

Omaehtoisuus käsittelyssä



Nykyään on alettu kiinnittää yhä enemmän koiran hyvinvointiin ja sitä kautta myös valinnanvapauteen eri tilanteissa. Aikaisemman pakkoon perustuvan suuntauksen rinnalle on tullut ajatus omaehtoisuudesta hoitotoimenpiteissä ja käsittelyssä.

Tämä postaus juontaa juurensa elokuun lopussa käymääni Jaana Pohjolan "Kysytään koiralta" -luentoon, jossa käsiteltiin omaehtoisuutta käsittelytoimenpiteissä. Omaehtoisuus käsittelyssä tarkoittaa sitä, että pakottamisen sijaan koiralle annetaan mahdollisuus valita haluaako se että sille tehdään toimenpide vai ei. Jotta koiralta voidaan kysyä haluaako se toimenpiteen, tulee sille opettaa kuinka se voi ilmaista sen että se haluaa tai ei halua.

Äkkiseltäänhän tämä kuulostaa juuri päinvastaiselta kuin mitä on aina koirien käsittelystä ja kouluttamisesta ajateltu. Ei kai koiralta mitään kysytä? Hoitotoimenpiteethän on pakko tehdä ja sillä sipuli, ei koira sitä päätä. Perinteisesti on ajateltu että koiran on vaan kestettävä tiettyjä asioita elämässään halusi se niitä tai ei. Monille koirille "lempeä pakko" voikin olla ihan ok eikä siitä seuraa niille sen suurempia traumoja tai stressin pitkäaikaista kohoamista. Mutta on kuitenkin olemassa koiria, joille syystä tai toisesta ei voida tehdä hoitotoimenpiteitä pakon kautta. Esimerkiksi koirat, joilla on jo valmiiksi huonoja kokemuksia ihmisistä tai hoitotoimenpiteistä. Ja vaikka koiran hoitotoimenpiteet sujuisivat näennäisesti ihan hyvin, on omaehtoisuuden lisääminen käsittelyyn loistava tapa lisätä kommunikointia ja sen myötä luottamusta koiran ja ohjaajan välillä. Tämän kaltaiset pienetkin tekijät kuitenkin vaikuttavat valtavasti koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.



Tofulle kynsien leikkuu on aina ollut epämiellyttävää. Kun se tuli alta kahdeksanviikkoisena ja yritin sen kynsiä ensimmäisiä kertoja leikata, oli seurauksena täyttä kurkkua kiljuva ja riuhtova pikkupentu. Naapurit varmasti luulivat että pahoinpitelen viatonta otusta. Kun "perinteisellä" lempeällä pakolla, eli väkisin kiinni pitämisellä, en saanut aikaan mitään muuta kuin lisää huutoa piti löytää uusi lähestymistapa. Aloitin aivan alusta ja etenin pienin askelin systemaattisesti siedättämällä ja vastaehdollistaen. Tällä lähestymistavalla päästiinkin nopeasti eteenpäin ja lopulta Tofu oppi ettei se kuole kynsien leikkaamisesta ja se voi makoilla rauhallisesti selällään kynsien leikkuun ajan.

Siitä huolimatta että Tofu oli rauhallinen tilanteessa eikä yrittänyt pakoon, koki se tilanteen varmasti silti epämiellyttävänä. Se oli kaikkea muuta kuin rento ja nähdessään kynsisakset sen koko kehon kieli kertoi että se haluaa pois tilanteesta. Törmäsin omaehtoisuuteen Jaana Pohjolan blogia lukiessa ja aloin miettiä olisiko kuitenkin mahdollista saada toimenpiteestä sille vielä vähemmän epämiellyttävä. Luennon jälkeen tein treenisuunnitelman, jossa opettaisin Tofun kertomaan itse kun se on valmis kynsien leikkuuseen.

Omaehtoisuuden lisäämisellä saadaan toimenpiteestä koiralle stressittömämpi, helpommin ennakoitava ja sen luottamus ihmiseen lisääntyy. Lisäksi antamalla koiralle valinnan mahdollisuuksia sen itsetunto kohoaa kun se huomaa voivansa vaikuttaa ympäristöönsä ja sille tapahtuviin asioihin. Kun kyse on aidosta valinnanvapaudesta saa koira vahvisteen joka toistolla vaikka se ei sillä kertaa suostuisikaan hoitotoimenpiteeseen. Jos vahviste annetaan vain niinä kertoina kun se suostuu toimenpiteeseen, katoaa tilanteesta todellinen valinnanvapaus koska varsinkin ahne koira valitsee aina namin vaikka siitä seuraisikin jotain sille ikävää ja lopputuloksena se voi alkaa pelätä tilannetta entistä enemmän. Jaana puhuikin luennollaan siitä miten perinteinen vastaehdollistaminen on itseasiassa joskus koiralle todella epäreilua ja se joutuu vahvistetta tavoitellessaan herkästi tilanteeseen jossa se kokee olonsa epämukavaksi ja sen sietokyky ylittyy. Vastaehdollistaessa voi olla vaikea tunnistaa milloin koira on saanut tarpeekseen harjoituksista tai milloin on sopiva hetki edetä. Tällöin tilannetta voidaan vahingossa pahentaa entisestään.

Tofulle opetin kynsien leikkuuseen ns. "starttinappulaksi" saksien tökkäämisen kuonolla. Kun Tofu oppi sujuvasti tökkäämään saksia kuonollaan lisäsin tökkäyksen ja vahvisteen väliin ensin tassun tai kynnen koskemisen saksilla ja sitten pikkuhiljaa pidensin käsittelyn määrää koskemisen ja vahvisteen välillä. Lopulta lisäsin itse kynnen leikkauksen mukaan. Tofulle tämä oli nopea ja helppo opettaa koska sen kanssa on treenattu kynsien leikkaukseen littyviä juttuja paljon jo aikaisemminkin. Jos kyseessä olisi ollut koira, jolta ei ole koskaan leikattu kynsiä tai jolla liittyy toimenpiteeseen todella voimakas pelko olisi prosessi kestänyt paljon pidempään ja koiralle olisi pitänyt opettaa enemmän tukitaitoja. Tukitaitoihin voisi kuulua mm. kynsisaksien leikkausääneen vastaehdollistaminen, paikallaan pysyminen, tassujen koskemiseen siedättäminen, tassun kiinni pito jne. Tukitaidot ovatkin todella tärkeitä koska kynsienleikkuuta varten koiran pitää oikeastaan osata todella monta asiaa samanaikaisesti ja se hetki kun sakset napsaisevat kynttä on vain yksi pieni osa koko prosessia. Jos koiraa ei ole erikseen opetettu sietämään tassujen käsittelyä ja pysymään paikallaan samalla, on operaatio sille vielä paljon stressaavampi.

Parasta tässä on ollut huomata miten Tofun koko asenne kynsien leikkaamiseen on muuttunut täysin. Nykyään kun istun sohvalle saksien kanssa se hyppää häntä heiluen korvat pystyssä katsomaan. Huikeaa on myös miten se valinnanvapaudesta huolimatta (eli siitä että palkkionamin saa jokaisella toistolla siitä huolimatta leikataanko kynsi vai ei) valitsee lähes aina kynsien leikkuun. Välillä se edelleen säpsähtää leikkausta ja väistää, mutta hetken päästä se kuitenkin antaa luvan leikata uudelleen. Eli selvästi sille on ollut todella tärkeää että se pystyy tilanteessa ennakoimaan mitä tapahtuu ja vaikuttamaan siihen tuleeko inhottava asia vai ei. Tässä lopuksi tiivistetty videokooste omaehtoisuuden opettamisesta kynsienleikkuuseen.



Mitä ajatuksia? Oletteko opettaneet koirillenne omaehtoisuutta johonkin hoitotoimenpiteeseen? Tai onko joku muu tilanne missä teidän koirat saa päättää mitä tapahtuu?




tiistai 11. syyskuuta 2018

Onnidog 2018 Perjantai


OnniDog 2018 järjestettiin Himoksella 6.-9. syyskuuta. Osallistuimme tapahtumaan perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna meillä oli matkaseurana Meiju ja Haikun ihana Viuhu -sisko. Majoituimme Himoslomien rantamotellissa. Oli huippua päästä viettämään aikaa Meijun ja Viuhun kanssa. Viuhussa on niin paljon samaa kuin Haikussa ja siskokset tulivatkin toimeen erinomaisesti. Voi sitä aussiemaisen häsellyksen määrää :D Ihmisotuksillakin riitti juteltavaa vaikka kuinka ja melkein kolmen tunnin ajomatkat menivät yhdessä hujauksessa. Lähdimme liikenteeseen aikaisin perjantai aamuna ennen seitsemää ja saavuimme Himokselle kymmenen jälkeen. Meidän ensimmäinen ohjelma, Canicross, oli yhdeltätoista, joten ehdimme käydä pienen lenkin Himoksen rinteillä ja tutustua tapahtuma-alueeseen. 

En tiedä mikä älynväläys oli ottaa canicross ensimmäiseksi ohjelmaksi. Voin kertoa, että hullun palkkiohakuisen aussien perässä narun päässä juokseminen käy ihan kunnon urheilusuorituksesta varsinkin tällaiselle tottumattomalle sohvaperunalle. Saattoi hieman paikat olla kipeänä loppu viikonlopun. Kaikesta tuskasta huolimatta pieni kipinä lajiin pääsi syttymään ja katselin jo Haikulle omia vetovaljaita. Koulutuksessa tehtiin niin että kouluttaja juoksi palkan kanssa kauemmas ja koira päästettiin juoksemaan perään, mutta uskoisin että Haikun kohdalla etupalkan voi jättää suht pian pois. Sen kanssa on kuitenkin juostu jo jonkun verran ihan tavallisia juoksulenkkejä ja noh, vauhtia siltä ei yllättäen puutu. Canicrossin yhteydessä meitä haastateltiin Jämsän Seutu -lehteen.

Kuva: Jämsän Seutu

Toisena oli vuorossa takateho, eli kehonhallinnan ja takaosan tehotreeni, Tofun kanssa. Tehtiin mm. erilaisia venytyksiä, takapäänkäyttöharjoituksia luun -muotoisella tasapainotyynyllä, sivuaskelia puomin yli sekä peruutusta laatikkoon. Tofu sai kehuja siitä miten sillä on corgiksi erittäin hyvä kehonhallinta ja lihaskunto. Toki sen kanssa on tehty vastaavanlaisia harjoituksia paljon jo aikaisemminkin. Takateho -tunti oli hauska ja tuli kivoja uusia ideoita kotona tehtäviin harjoituksiin. Erityisesti sivuaskeleet puomin yli osoittautuivat Tofulle haastaviksi sen matalan askeleen takia ja ajattelinkin ottaa ne meille treeniohjelmistoon. Harjoiteltiin myös eteenpäin askelia korotetun puomin yli ja myös näistä harjoituksista voisi olla Tofulle hyötyä koska sillä, kuten monilla muillakin corgeilla, on tapana laahata etujalkojaan maata pitkin kävellessään niin että sen kynnet kuluvat ihan ytimeen asti kesäisin.

Tasapainotyyny on Tofun mielestä ehkä yksi maailman siisteimmistä jutuista :D


Sivuaskeleita takatehossa
Kahdelta lähdettiin Haikun kanssa ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemaan Hakua. Haiku on tehnyt muutaman kerran peltojälkeä ja kerran ID -jäljen tapaista metsässä. Mukana oli useampia muitakin noviiseja ja kouluttaja aloittikin kertomalla lyhyesti lajin pääperiaatteet, jonka jälkeen suunnattiin yhdessä metsään katsomaan alue ja piilot. Vuoroaan odottavat saivat toimia maalimiehinä ja jokainen koira pääsi vuorollaan etsimään. Joillekin ensikertalaisille koirille oli pieni shokki kun metsästä löytyiki yhtäkkiä "ukkoja". Epäilin että Haikukin saattaisi suhtautua epäluuloisesti metsästä yllättäen löytyviin hemmoihin, mutta olin aivan väärässä. Haiku lähti etsimään maalimiehiä heti kun pääsi hajujäljelle ja riemastui suuresti jokaisesta löytämästään ihanasta ihmisestä. Se selvästi muisti että jotain tällaista on tehty ennenkin. Aikaisemmalla kerralla sen kanssa tosin muistaakseni tehtiin niin että se sai nähdä kun ihminen lähti metsään piiloon, tällä kertaa maalimiehet olivat jo valmiiksi piiloissaan kun tulimme etsintäalueelle. Haku vaikutti kovin hauskalta lajilta vaikka treeniin liittyikin paljon odottelua ja koiran varsinainen treeniaika oli suht lyhyt siihen nähden miten kauan aikaa treenit veivät. Osittain tästä syystä siitä tuskin tulee meille kovin säännöllistä harrastusta, mutta ehkäpä tätäkin voisi silloin tällöin omaksi iloksi ja koiran aktivoinniksi tehdä.

Berran kojulta tarttui mukaan pitkän narun päässä oleva karvalelu, jota tulemme tarvitsemaan syksyn aikana Vireenhallinta kurssilla. 


Perjantain viimeinen treeni oli rally-toko Tofun kanssa. Tofulle oli tainnut takatehoilut ja päivän reissaamiset olla jo tarpeeksi aktiivisuutta yhdelle päivälle ja sen tekeminen oli vähän tahmeaa. Tofun kanssa rally-tokoilu on muutenkin ollut vähän sellaista sunnuntaiharrastelua eikä tekeminen ole kovin paljon edistynyt viime keväisen rally-toko kurssin jälkeen. Saimme kuitenkin kouluttajalta hyviä neuvoja siihen miten liikkeitä voisi halutessa viedä eteenpäin.

Ensimmäinen päivä meni hujauksessa, mutta kaikista koulutuksista jäi hyvä ja inspiroitunut fiilis. Illalla käytiin syömässä kotipizzassa, jonka jälkeen asetuttiin pieneen mökkiimme yöpuulle. Haiku ja Viuhu olivat toistensa seurasta niin riemuissaan ettei lepäämisestä meinannut tulla alkuun mitään. Onneksi väsymys lopulta voitti pienet aussielapsetkin.

Siskon kanssa on hyvä lymyillä sängyn alla. Kuva: Meiju


tiistai 7. elokuuta 2018

Koirien impulsiivinen käyttäytyminen

Kuva: Elina Mälkiä
Osallistuin Jirka Vierimaan Nurmijärvellä järjestetylle luennolle koirien impulsiivisesta käyttäytymisestä. Jirka Vierimaa on eläinten oppimisen ja käyttäytymisanalyysin asiantuntija ja hän työskentelee omassa yrityksessään kouluttajana. Luennolla puhuttiin mm. siitä mitä impulsiivinen käyttäytyminen on, mikä tekee siitä koiralle palkitsevaa ja mitä hyötyä siitä meille koiranomistajille on eli toisin sanoin miksi impulsiivisia ominaisuuksia joskus suositaan jalostuksessa. Tässä omia muistiinpanoja ja ajatuksiani luennolta.

Mitä on impulsiivinen käyttäytyminen?

Impulsiivisuus ei ole sama asia kuin reaktiivisuus. Reaktiivisuuteen sisältyy yleensä aggressiivista käyttäytymistä ja se kumpuaa epävarmuudesta, pelosta tms. Näiden kahden erosta olisin kaivannut vielä enemmän tarkennusta, koska ne voivat näyttää hyvin samanlaiselta koiran käytöksessä.

Impulsiivisuus voidaan jakaa kahteen tyyppiin:

1. Palkkioon reagoiminen ja herkistyminen 
(esimerkiksi saaliskäyttäytyminen, vinkulelun ääneen reagoiminen, palkkiomerkkiin tai vihjeisiin reagoiminen, ympäristön ärsykkeistä muodostuvat vihjeet)

2. Taipumus rajuun ja voimakkaaseen käyttäytymiseen 
(esimerkiksi riskien otto, voimien tuhlaaminen, ylimitoitetut reaktiot kuten räyhääminen)

Impulsiivisuus on koiralle jossain määrin aina palkitsevaa. Impulsiivisuus voi olla sitä että toiminnan keskeyttäminen on vaikeaa. Esimerkiksi epämiellyttävässä tilanteessa koiran voi olla vaikea keskeyttää alkanutta räyhäämistä ja liikkuvan kohteen perään lähtiessään koira juoksee perässä niin kauan kuin liike jatkuu. Impulsiivinen koira toimii nopeasti ja harkitsemattomasti ennen tilanteen tulkintaa.

Impulsiivinen käytös voi kohdistua myös palkkion valintaan (välitön palkkio vs. viive palkkiossa). Impulsiivinen koira tavoittelee välitöntä palkkiota. Tämä voi näkyä keskittymisvaikeuksina, ylivilkkautena sekä itsehillinnän puutteena. Koira reagoi herkästi pieniinkin vihjeisiin palkkiosta ja toiminnan tarkkuus kärsii.

Negatiivinen vahvistuminen

Vahvisteen seurauksena sitä edeltänyt toiminta lisääntyy. Negatiivisella vahvisteella (R-) tarkoitetaan, jonkun epämiellyttävän asian poistumista, jolloin seuraa helpotus. Toiminta, jonka seurauksena epämiellyttävä olo poistui vahvistuu.

Impulsiivisella koiralla on usein voimakas tarve purkaa kiihtymystään, joka tuntuu epämiellyttävältä. Koira voi kiihtyä esimerkiksi lenkillä toisista koirista tai vaikka hajuista. Kiihtymyksen purkaminen hihnassa vetämisellä, räyhäämisellä tai kovaa juoksemisella toimii negatiivisena vahvisteena. Epämiellyttävä olo helpottaa ja impulsiivinen käyttäytyminen vahvistuu. Koiran tunnetila alkuperäisessä tilanteessa ei kuitenkaan muutu eli toisin sanoin impulsiivista käytöstä edeltäneeseen ärsykkeeseen liittyvä mielentila ei kuitenkaan käytöksen seurauksena muutu. Voi seurata ns. "vahvisteansa", jossa koira kuvittelee tietyn käytöksen helpottavan oloaan, kun todellisuudessa se tuo vain hetkellisen helpotuksen. Moni ongelmakäytös selittyy negatiivisella vahvistumisella ja vahvisteansalla.

Impulsiivisen koiran arki ja kouluttaminen

Kun koiran impulsiiviseen käytökseen lähdetään koulutuksella vaikuttaman on tärkeä huomioida että sen lajityypilliset ja yksilölliset tarpeet täyttyvät. Ruoka, liikunta ja lepo tulee olla tasapainossa. Kiihkeällä koiralla on tarve kiihtyä. Jotta sen kiihtyminen ei kohdistuisi ei-toivottuihin kohteisiin, on tärkeä suunnata tämä kiihtymyksen purkaminen johonkin luvalliseen toimintaan. Impulsiiviselle koiralle, jolla on paljon energiaa on hyvä myös teettää pitkäkestoisia paljon keskittymistä vaativia tehtäviä. Esimerkiksi paljon tarkkuutta vaativa hajutyöskentely tai ruoan etsiminen laajalta alueelta vaatii siltä paljon keskittymistä ja näin ollen myös väsyttää sitä koska tarkka ja rauhallista keskittymistä vaativa tekeminen ei ole sille ominaista. Samalla koira oppii keskittymistä ja tarkkuutta.

Puhuttiin siitä voiko impulsiiviselle koiralle lisätä itsehillintää eri tilanteissa ja miten kouluttamisessa kannattaisi edetä. Jirka esitteli meille ohjaamisen "hierarkian", jossa alimpana hierarkiassa on koiran fyysinen ohjaaminen tilanteessa (esim. kosketus, hihnalla ohjaaminen, pois tilanteesta vieminen, kiinni pitäminen, houkuttelu??) ja korkeimpana itsenäinen toiminta, eli koiralle tilanteesta on muodostunut vihje toimia tietyllä tavalla. Tässä välissä on erilaiset sanoista, kohteista ja eleistä muodostuvat vihjeet. Tarkoitus olisi siis, että koiran ohjaamista pystyttäisiin haastavissa tilanteissa asteittain vähentämään ja lopulta se kykenisi itsenäiseen toimintaan. Tämä olikin oikein mielenkiintoinen malli. Itse tavoittelen monissa arjen käytöksissä nimenomaan tuota korkeinta tasoa, sitä että koira tietäisi automaattisesti kuinka toimia jo pelkästä ympäristön vihjeestä. Jos lenkillä tapahtuu jotain poikkeavaa se on vihje hakeutua viereen, jos minä pysähdyn paikoilleni tai olen passiivinen se on vihje käydä maahan jne. Koen että juuri nopeasti reagoivalle koiralle on hyvä rakentaa paljon automaattisia käytöksiä, koska ihminen on tavattoman hidas huomaamaan asioita verrattuna koiraan. Tottakai tähän tasoon pääseminen vaatii suuren määrän toistoja ja yleistämistä.

Fyysistä ohjaamista tulisi käyttää harkiten, koska siitä voi olla vaikea päästä eroon. Pitäisi siis pyrkiä siirtymään pian vaiheeseen, jossa koiralle opetetaan tilanteeseen vihje, joko ele, kohde -tai sana. Joissain tilanteissa Jirka totesi kuitenkin että fyysinen ohjaaminen voi olla paras vaihtoehto. Esimerkiksi kun pikkupentu pitää saada rauhottumaan, voi tehokkain olla juuri se että siitä pidetään kiinni niin kauan kunnes se nukahtaa. Toki tällöinkin on hyvä vähentää fyysisen ohjaamisen määrää jossain vaiheessa. Esimerkiksi lopulta pelkkä kylkeen tai rintaan kosketus voisi olla vihje rauhoittua tilanteessa. Tätä olenkin kuullut joidenkin käyttävän reaktiivisten tai jostain tilanteesta kiihtyvien koirien kanssa. Toki kosketuksesta rauhoittuminen pitää olla koiralle erikseen opetettu.

Kouluttaessa impulsiivinen koira voi olla nopea oppimaan tiettyjä asioita. Impulsiivinen koira, joka tekee tuhat asiaa sekunnissa oppii nopeasti tarjoamaan erilaisia toimintoja ja oppiikin nopeasti erilaisia käytöksiä esim. sheippaamalla. Sen sijaan keston opettaminen impulsiiviselle voi olla haastavampaa. Impulsiivinen koira turhautuu nopeasti jos palkkio ei tule välittömästi ja se vaihtaa strategiaa (tai vaihtoehtoisesti jää toistamaan ensimmäistä -> istuu uudelleen ja uudelleen sen sijaan että jäisi istumaan). Palkkion viive täytyykin usein opettaa niille erikseen (esim. "keep going" -signaali). Impulsiivinen koira voi turhautua myös jos samaa tehtävää toistetaan liian monta kertaa peräkkäin eli tehtävää kannattaa vaikeuttaa nopeammin jos ilmenee esim. piippausta kun samanlaisia toistoja on tehty useampia.

Mitä hyötyä impulsiivisuudesta on?

Impulsiivinen koira voi olla haastava arjessa ja sen kanssa voi joutua tekemään erityisjärjestelyjä tietyissä tilanteissa. Miksi meillä sitten on impulsiivisia koiria ja miksi näitä piirteitä joskus jopa suositaan jalostuksessa? Impulsiivinen koira on hyvin sinnikäs palkkiohakuisuudessa ja reagoi voimakkasti palkkioihin tai vihjeisiin palkkioista. Palkkion vihjeisiin reagoimiseen liittyy myös erilaisiin käskyihin reagoiminen. Kun koira on voimakkaasti herkistynyt palkkiolle ja se on oppinut että jostain eleestä tai vihjeestä seuraa palkkio, se myös reagoi siihen välittömästi. Esimerkiksi luoksetulo on helppo opettaa impulsiiviselle koiralle, koska periaatteessa käytös on vaan palkkiota kohti kiitämistä kun koira on jo ehdollistunut että luoksetulovihjeestä seuraa aina tietty palkkio ihmiseltä. Kuten mainitsin jo yllä, impulsiiviset koirat ovat tietyissä tilanteissa nopeita oppimaan ja tarjoamaan käytöksiä. Varmasti aika monet hyvät harrastuskoirat omaavat jonkun verran impulsiivisia piirteitä ja on helppo ymmärtää myös miksi sen tyylisiä koiria monissa harrastuksissa suositaan.



Luento oli oikein mielenkiintoinen ja tuli paljon sellaista asiaa mitä en ollut aiemmin ajatellut. Koen että Haikulla on ainakin jossain määrin impulsiivisia piirteitä. Ei mitenkään erityisen voimakkaasti verrattuna siihen mitä monet kertoivat luennon aikana omista koiristaan, mutta joitain kuitenkin. Toki sen kanssa on harjoiteltu itsehillintää, luopumista ja automaattisia käytöksiä kakarasta asti eli en tiedä kuinka vahvasti varhaisella koulutuksella voi vaikuttaa näiden piirteiden ilmenemiseen vai ovatko piirteet alunperinkään olleet sillä kovin voimakkaina. Mutta joitain asioita joudutaan edelleen työstämään. Ainakin tuon voimakkaan palkkiohakuisuuden tunnistan siinä tietyissä tilanteissa. Ja sen seurauksena nopeat reaktiot pienimpäänkin vihjeeseen jostain palkitsevasta kuten saaliin tai liikkeen perään syöksyminen. Myös ylimitoitettua käytöstä sillä on. Mutta tässä kohtaa en sitten osaa sanoa onko kyse kuitenkin enemmän reaktiivisuudesta. Voikun näiden termien eroon löytyisi joku selkeä täsmennys.

Tuon koulutustilanteissa turhautumisen tunnistan kyllä täysin. Tuo olikin itselle aikamoinen ahaa -elämys että koira ikään kuin turhautuu siitä jos jotain samaa asiaa toistetaan, jos se osaa sen jo. Haiku piippaa herkästi kun tehdään useita samanlaisia toistoja peräkkäin. Ja välillä se alkaa turhauduttuaan tarjoamaan sekaan jo kaikkea muuta mahdollista ja kun niistä ei seuraa palkkiota turhautuu se entisestään. Eli tästä itselleni muistiin se, että pitäisi nopeammin nostaa kriteeriä ettei koira turhaudu. Enemmän olen aina kiinnittänyt huomiota siihen että kriteeri on riittävän helppo, jotta se ei turhaudu sen takia. Mutta tätä en ollut tullutkaan ajatelleeksi. Ihanaa kokea tällaisia valaistumisia!

Mitenkäs muilla? Onko teillä impulsiivisesti käyttäytyviä koiria? Ilmeneekö käytös jossain tietyssä tilanteessa? Oletteko onnistuneet opettamaan koirillenne enemmän itsehillintää sellaiseen tilanteeseen jossa ne ovat aiemmin toimineet impulsiivisesti?


perjantai 3. elokuuta 2018

Miksi positiivisia koulutusmenetelmiä karsastetaan?


Erilaisia keskusteluja lukiessa esimerkiksi Facebook -ryhmissä olen tullut monesti pohtineeksi miksi edelleen nykypäivänä osa koiraihmisistä kokee etteivät positiiviseen vahvistamiseen perustuvat koulutusmenetelmät ole kannattavia tai toimivia. Positiivisella vahvistamisella kouluttaminen on kuitenkin nykytiedon valossa tehokkain ja toimivin menetelmä kouluttaa ja samat oppimisen lainalaisuudet pätevät kaikkiin eläimiin. Uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti ja niiden avulla on voitu todistaa että vanhanaikaiset johtajuuteen ja rangaistuksiin perustuvat menetelmät voivat olla tehottomuutensa lisäksi myös hyvin vahingollisia eläimille. Tästä huolimatta monet silti liputtavat näiden vanhojen menetelmien puolesta. Miksi?

1. Vanhat menetelmät toimivat, miksi lähteä muuttamaan niitä?

Positiivinen vahvistaminen toimii myös ihmisiin. Jos on vuosikausia koulutettu tietyllä tavalla ja se näyttää tuottavan tuloksia, miksi lähteä muuttamaan tapojaan, sillähän saavutetaan se mitä toivottiin? Onnistumiset vahvistavat käytettyä menetelmää ja niitä käytetään jatkossakin. Vasta kun edessä on haaste, jota ei saadakaan ratkottua niillä vanhoilla menetelmillä, lähdetään etsimään jotain muuta tapaa. Tai sitten todetaan että vika on koirassa, sen hermorakenteessa tai ominaisuuksissa koska on mahdotonta myöntää että omassa toiminnassa olisi vikaa. Ihminen on sillä tavalla hankala ja hitaasti oppiva otus.

Rangaistusten käyttämiseen liittyy kuitenkin aina riskejä vaikka ne näyttäisivät toimivan. Koira voi vaikuttaa siltä että se ei ole moksiskaan ja ongelma saadaan korjattua. Mutta koska rangaistuksella on mahdollista puuttua ainoastaan näkyvään käyttäytymiseen, ei käytöksen taustalla oleva tunnetila kuitenkaan muutu. Turhauma, pelko, ahdistus tai epävarmuus pysyy vaikka käytös jolla se oireilee tukahdutettaisiin. Negatiivinen tunnetila voi myös voimistua entisestään ja koska rangaistuksen ajoittaminen on hyvin haastavaa, voi koira yhdistää negatiivisen tunnetilan käytännössä mihin tahansa tilanteessa samaan aikaan esiintyvään asiaan kuten ohjaajaan itseensä. Lienee sanomattakin selvää että tämä murentaa suhdetta ja luottamusta koiran ja ihmisen välillä. Ihmisen kanssa tekemisestä voi tulla koiralle epämiellyttävää ja sillä voi alkaa esiintyä sijaistoimintoja tai passiivisuutta treenatessa. Joillekin koirille työskentelyn palkitsevuus ajaa rangaistusten epämiellyttävyyden yli, joten ne tekevät töitä rangaistuksista huolimatta. Tällöin rangaistusten käyttäminen voi näkyä jossain ihan muussa kontekstissa. Rangaistusten on tutkittu esimerkiksi lisäävän aggressiivista käyttäytymistä koirilla.  (Lisää rangaistuksista: https://dolo.fi/sahkopantaa-ei-voi-kayttaa-oikein/)

Kuva: http://comehereboy.com


2. Ei olla ymmärretty miten positiivisen vahvistamisen menetelmät toimivat.

Nakkia naamariin joka tilanteessa eikös se niin mene? Positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus on paljon muutakin kuin koiran palkitsemista kun se toimii oikein. Siinä mielessä nimitys onkin ehkä vähän harhaanjohtava. Kun positiivista vahvistamista käytetään tehokkaasti luodaan koiralle ympäristö ja koulutustilanne sellaisiksi että sillä on mahdollisimman suuri todennäköisyys onnistua. Koulutusvaiheet suunnitellaan ottaen huomioon mahdolliset haasteet ja häiriöt. Kun koulutus on suunniteltu hyvin ja koira pääsee onnistumaan usein, vahvistuu toivottu käytös. Tärkeää on myös suunnitella koulutus niin että koira ei pääse toteuttamaan sellaista käytöstä minkä ei toivota vahvistuvan. Kouluttaessa otetaan huomioon myös koiran lajityypilliset tarpeet sekä mahdolliset muut syyt käyttäytymisen taustalla kuten kipu.

Yksi lausahdus mitä kuulee myös paljon on se, että "sehän menee vaan ruoan perässä". Ruoalla kouluttaessa on tärkeää erottaa houkuttelun ja palkitsemisen ero. Houkuttelulla pyritään saamaan aikaiseksi toimintaa ja palkitsemisella vahvistetaan jo toteutettua toimintaa. Aluksi koulutuksessa käytetäänkin usein paljon ruokaa koska halutaan varmistaa riittävän tiheä vahvisteväli. Mutta pikkuhiljaa käytöksen muuttuessa sujuvammaksi ja vahvemmaksi palkkaamista pyritään harventamaan ja lopulta palkataan vain satunnaisesti. Eli positiivisesti vahvistaen kouluttaminen ei tarkoita sitä että on ikuisesti namien vankina kuten monesti tunnutaan kuvittelevan. Tosin itse en näe mitään pahaa siinäkään vaikka kuljettaisi nameja mukana kaikkialla koiran kanssa liikkuessa koko sen elämän ajan. Kyllähän koiran kuitenkin syödä pitää, joten miksei ruokaa hyödyntäisi kaikissa mahdollisissa tilanteissa?

Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä että koiraa palkitaan aina ruoalla. Yksi tehokkaan koulutuksen tärkein aspekti onkin ymmärtää että riippuu täysin koirasta minkä se kokee vahvisteena missäkin tilanteessa. Kaikkia koiria ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ruoka. Toki koulutus on helpompaa ahneen koiran kanssa, mutta ahnekaan koira ei välttämättä kaikissa tilanteissa palkkaannu ruoalla jos vaihtoehtona on vaikka maailman palkitsevin kirmailu pupujussin perässä tai koirakavereiden luokse juokseminen. Silloin täytyy olla vähän luovempi tai ennakoida tilanteet hyvin, jotta ei-toivottu käytös ei pääse vahvistumaan.

It's not the dog's responsibility to create a successful training session. 
- Julie Flannery 

3. Virheelliset käsitykset kuten "Positiivisella vahvistamisella ei voida luoda koiralle rajoja.".

Jos koiraa saa vain kehua kun se toimii oikein niin miten se saadaan ymmärtämään että se on toiminut väärin? Behavioristiset oppimiskäsitykset kepistä ja porkkanasta istuvat ihmisissä varsin sitkeästi. Tottakai väärästä toiminnasta kuuluu seurata rangaistus ja oikeasta palkkio näinhän se on aina mennyt. Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan positiivisesti vahvistaen kouluttamisen ikään kuin "vapaana kasvatuksena". Koira saa tehdä mitä huvittaa ja sille koskaan seuraa mitään väärästä käytöksestä, odotetaan vaan sitä hetkeä että se hyvällä tuurilla toimii oikein.

Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä että väärä toiminta jätettäisiin huomiotta. Huomiotta jättäminen harvemmin toimii, koska moni koiran ei-toivottu käytös on kuitenkin sille itsestään jo palkitsevaa. Ruoan varastaminen, tavaroiden pureskelu, vasten hyppiminen, haukkuminen.. kaikki näistä on koiralle jossain määrin kivaa tai kannattavaa. Eli parempi strategia onkin ennakoida ja muokata ympäristöä niin ettei koira alunperinkään pääse toteuttamaan näitä tapojaan ja samalla opettaa sille miten sen kannattaisi tilanteessa toimia. Jos koira toimii väärin on tärkeä miettiä mitä voisi tehdä niin että sille olisi kannattavaa toimia oikein. Koira ei koskaan omasta mielestään toimi väärin. Koira on suhteellisen yksinkertainen otus joka toimii aina sen mukaan mikä on sen omasta mielestä kannattavinta siinä tilanteessa. Kieltämällä ja rankaisemalla koiraa voidaan saada toiminta sillä hetkellä keskeytettyä, mutta sillä ei saada opetettua koiralle kuinka sen halutaan toimivan tilanteessa seuraavalla kerralla, joten se todennäköisesti jatkaa samaa ei-toivottua toimintaa jatkossakin koska se on syystä tai toisesta sille kannattavaa. Usein palkitsevan toiminnan arvo menee koiran päässä jopa ohi rangaistuksien sen lisäksi että rangaistus ajoitetaan sen jälkeen kun koira on jo päässyt toimimaan väärin ja vahvistamaan väärää toimintatapaa. Eli oikeastaan rankaiseminen on ihan yhtä tyhjän kanssa.

Ihmisille on kauhean tyypillistä että käytöksiin puututaan siinä tilanteessa kun ne ilmenevät. Se tuntuu loogiselta ja itsestäänselvältä. Mutta itse ainakin tykkään opettaa koiran ajattelemaan itse eri tilanteissa ja toimimaan järkevästi ilman että minun pitää olla puuttumassa. Jos vaan puuttuisin aina kun näen käytöksen toteutuvan, saisin todennäköisesti puuttua käytökseen koko koiran elämän ajan. Tämä vaatii toki sen että tiedostaa ja ennakoi mahdolliset haasteet ja opettaa koiralle tavan toimia eri tilanteissa.

4. Uskotaan ettei positiivinen vahvistaminen vaan yksinkertaisesti toimi kaikille koirille.

Tämä on suosittu lausahdus erään tunnetun "koirakuiskaajan" kannattajien piirissä. Uskotaan että on ns. "punaisen alueen" koiria, jotka ovat niin haasteellisia ettei niitä millään kukkahattutätien makkarametodeilla saada ruotuun. Kuten totesin alussa; oppimispsykologian lainalaisuudet pätevät kaikkiin eläimiin. Myös niihin "vaikeisiin". Koirilla voi olla erilaisia persoonallisuuksia, ne voivat motivoitua erilaisista asioista, niillä voi olla erilainen oppimishistoria tai ne voivat suhtautua eri tavoin ympäristöön, mutta siitä huolimatta jokaiseen pätee samat oppimisen peruspilarit.

Myös niitä tarinoita löytyy joissa kerrotaan että on kokeiltu positiivista vahvistamista, joka ei ole toiminut ja on päädytty käyttämään jotain muuta menetelmää. Ei ehkä olla osattu käyttää oikeanlaisia vahvisteita, ajoittaa vahvisteita oikein tai on lähdetty liikkeelle liian vaikeasta kriteeristä. Tai sitten ei vaan olla jaksettu käyttää riittävästi aikaa koulutukseen. Positiivinen vahvistaminen, varsinkin ongelmakäytöksiä ratkaistessa, on usein aikaavievä ja pitkäkestoinen urakka, mutta oikein toteutettuna tulokset ovat usein huomattavasti pitkäkestoisemmat ja paremmat kuin ns. "pikakeinojen" käyttämisessä. Pikakeinoina mainostetaan usein erilaisia rankaisuun perustuvia menetelmiä (haukunestopanta, suihkepullo, sähköpanta, kolinapurkki), joilla saadaan näkyvä muutos aikaan jo yhdellä koulutuskerralla. Näissä kaikissa yhteistä on kuitenkin se että puututaan ainoastaan näkyvään käytökseen, ei siihen mistä käytös johtuu. Koska käytöksen alla piilevään syyhyn ei kuitenkaan puututa, on todennäköisempää että ei-toivottu käytös palaa jossain toisessa tilanteessa tai että taustalla vaikuttava tunnetila ilmenee jonain muuna käytöksenä. Esimerkkinä koira joka haukkuu toisille koirille ulkona. Taustalla on useimmiten jonkin asteista pelkoa, epävarmuutta tai turhaumaa. Tai näitä kaikkia. Toki suihkaisemalla sitä suihkepullolla tai nakkaamalla sitä kolinapurkilla saadaan se sillä hetkellä hiljenemään (koska se vähintäänkin hämmentyy siitä että yhtäkkiä ruvetaan viskelemään asioita sen niskaan), mutta tunnetila kuitenkin säilyy samana. Tai voi jopa voimistua. Surullisinta ja ehkä ironisinta on että nämä pikakeinot toimivat ihmiselle positiivisena vahvisteena ja niillä saadaan aikaan onnistumisen illuusio. Nähdään että joku keino saa nopeasti ja suhteellisen helposti aikaan tuloksia eikä keksitä missään vaiheessa kyseenalaistaa sitä mitä oikeasti ollaan tekemässä. Paitsi siinä vaiheessa kun koiran stressikynnys ylittyy totaalisesti ja se puree jotakuta "arvaamattomasti". Koira voi myös jatkuvien rankaisujen myötä oppia ns. opitun avuttomuuden tilan, jossa se muuttuu täysin passiiviseksi koska se kokee että millään sen toiminnalla ei ole mitään merkitystä. Opitusta avuttomuudesta lisää täällä.

5. Ei ymmärretä koiran käyttäytymistä.

Suhtautuminen koiraan on ihan erilainen jos lähtökohtana on se että kuvitellaan koiran tekevän asioita ollakseen kelju tai kettuillakseen omistajalleen. Tai jos ajatellaan koiran pyrkivän jatkuvasti viemään johtajan roolin perheessä. Koiraan on hirvittävän helppo liittää erilaisia inhimmillisiä tapoja ajatella tai ihmismäisiä motivaatioita toiminnalle. "Se murisee tai haukkuu koska se yrittää pomottaa." tai "Se pissaa sisälle kun lähden pois koska se suuttuu lähdöstäni."

Myönnän että omat käsitykseni koirien käyttäytymisestä ovat muuttuneet paljon siitä kun aloitin koiramaailmaan tutustumisen. Itsekin ajattelin aiemmin esimerkiksi että koira tekee jotain pahaa muristessaan tai että koira yrittää pomottaa haukkuessaan minulle tietyssä tilanteessa. Luonnollisesti tällainen suhtautuminen koiran käytökseen lisää myös negatiivisten ja rankaisuun perustuvien metodien käyttöä koska suhtautuminen koiraan on lähtökohtaisesti se että se tekee jotain tahallaan väärin. Onneksi virheistään oppii ja tietoa on saatavilla ja nykyään tiedän etsiä syytä tämän kaltaisiin käytöksiin jostain ihan muualta. Valitettavasti tämän kaltainen ajattelu on kuitenkin jättänyt jälkensä esimerkiksi suhteeseeni Tofun kanssa. Ei mitenkään vakavasti, koska ymmärsin suht aikaisessa vaiheessa virheeni, mutta sellaisissa pienissä asioissa huomaa että se ei luota yhtä paljon kuin Haiku, jonka kanssa olen alusta lähtien käyttänyt koiralähtöisiä menetelmiä.

Kuva: http://comehereboy.com


Tässä muutamia omia ajatuksiani siitä miksi positiivinen vahvistaminen kohtaa edelleen vastarintaa. Toki myös tiedonpuute on yksi olennainen syy. Uusi koiranomistaja joutuu herkästi keskelle ristiriitaisten väitteiden ja faktojen tulvaa ja näiden keskeltä voi olla vaikea hahmottaa mikä on oikeasti hyvä ja tehokas tapa toimia koiran kanssa. Ja toisaalta uskomukset elävät vahvassa niilläkin ihmisillä, jotka ovat jo vuosikausia olleet koirien kanssa tekemisissä eikä uutta tietoa jakseta tai halutakaan etsiä.

Eli tällaista vähän erilaista postausta tällä kertaa omien ajatusten ja pohdintojen selventämiseksi. Mitä ajatuksia teillä herää?






tiistai 24. heinäkuuta 2018

Nose Work hajutestitreeni


Tofun kanssa ollaan paljon puuhailtu nyt Nose Workin parissa ja tänään käytiin Nurmijärvellä Koirakoulu Visiolla testaamassa miten meillä sujuisi virallinen hajutesti. Nose Workissä koirakon täytyy suorittaa jokaisessa luokassa hajutesti ennen varsinaiseen kokeeseen osallistumista. Hajutesti on 12 laatikon laatikkoetsintä. Nyt kun Tofulla alkaa olla suht varmaa ensimmäisen luokan hajun, eukalyptuksen, etsiminen ajattelin osallistua hajutestiin sopivan ajankohdan sattuessa. Tämä treeni sattuikin oikein hyvään saumaan ja päästiin katsomaan mitä pitäisi vielä ennen oikeaa testiä treenata.

Etukäteen mietitytti eniten onnistumisen kannalta uusi paikka ja se, ettei Tofu ole kovin montaa kertaa tehnyt laatikkoetsintää. Eikä koskaan niin monella laatikolla kuin hajutestissä. Se kyllä yleistää hyvin ja etsiminen on sille jo niin tuttua että arvelin sen osaavan yhdistää etsimisen laatikoihinkin. 


Kouluttajana treeneissä oli Leena Rantamäki. Treeni alkoi "tuomarin puhuttelulla" ja sovimme vuorot. Olimme vuorossa neljänsinä. Jokainen koira saisi ennen vuoroaan harjoitella lämmittelyalueella, jossa oli kuusi laatikkoa. Tofu oli ihan täpinöissään vaikkei se ollut koskaan käynyt ennen Visiolla. Selvästi sillä oli kuitenkin ajatus siitä että jotain siistiä täällä tehdään.

Lämmittelyetsinnässä Tofu lähti kyllä heti etsimään, mutta ei hoksannut etsiä alkuun laatikoista. Ollaan tietysti tehty paljon sisäetsintää ja muutenkin laajemmalla alueella etsintöjä. Jouduin useamman kerran näyttämään sille laatikoita että se keksi haistella niitä. Ja haju löytyikin hyvin nopeasti kunhan nenä löysi tiensä oikeaan paikkaan. Harjoittelulaatikoilla huomasin saman ilmiön, jonka aikaisemmin päivällä purkkien kanssa kotona tehdessä; se ilmaisi useamman kerran väärän sellaisessa kohdassa jossa haju oli ensin ollut. Aiemmin tätä ei ole ollut, joten epäilen syyksi joko liian pitkää aikaa edellisestä purkki/laatikkotreenistä tai sitten lämmintä ilmaa, joka saa hajut käyttäytymään eri tavoin.

Varsinaisessa testiharjoituksessa oli kaksi rataa. Ensimmäisessä laatikot olivat kaikki yhdessä jonossa ja toisessa kahdessa jonossa. Ensimmäinen olikin selvästi vaikea. Tofu lähti kyllä reippaasti haistelemaan jokaisen laatikon kerrallaan, mutta käveli ensin oikean laatikon ohi ja päästyään viimeiselle laatikolle kääntyi ympäri uudelle kierrokselle ja ilmaisi lopulta väärän. Oma epäilyni on että koska laatikoita oli enemmän kuin mitä sen kanssa on aiemmin harjoiteltu eikä se bongannut hajua ekalla kierroksella, se meni hämilleen ja tarjosi jotain tuttua, teki siis ilmaisukäytöksen, mutta tyhjälle laatikolle. Heti perään se kyllä löysi oikean muutaman laatikon päästä. Kouluttajamme epäili, että toisen harjoitteluradan ollessa niin lähellä sieltä saattoi tulla hajua, joka sekoitti myös Tofua. Itse epäilen enemmänkin treenin puutetta. Tiedä sitten. Lisää treeniä kaivataan kuitenkin näihin useamman laatikon etsintöihin!

Toisella radalla Tofu oli sen sijaan huikea! Se löysi laatikon todella nopeasti 23 sekunnissa. Itseasiassa vielä nopeammin koska itse jäin arpomaan ja epäröimään että ilmaiseeko se taas väärin, mutta aivan oikein se oli. Kouluttaja nauroi vähän hitaudelleni kun Tofu yritti kaikin keinoin kertoa että "tämä se on, usko jo!". Tofun ilmaisu on siis maahanmeno ja kun en reagoinut, se lähti ryömien tökkimään kuonolla laatikkoa eteenpäin ja meni maahan uudestaan ja uudestaan. Kaikenlaista pöllöilyä sitä joutuukin pieni koira sietämään ohjaajaltaan...



Tofu sai kehuja etsintätyylistään ja selkeästä ilmaisustaan. Kouluttaja antoi vinkiksi että Tofun kanssa voisi tehdä ns. "tyhjiä" etsintöjä, eli niin että hajua ei olekaan. Näin sitä pääsisi vahvistamaan myös siitä että se ei ilmaise jos hajua ei ole. En olekaan yhtään tullut ajatelleeksi että sellaistakin treeniä voisi tehdä, eli hyvä neuvo oli.

Treenin jälkeen jäi tosi hyvä fiilis. En odottanutkaan että menisi ihan nappiin, mutta olin tosi tyytyväinen että päästiin treenaamaan jälleen uudessa ympäristössä ja että niinkin vähällä laatikkotreenihistorialla Tofulla meni toinen etsintä paremmin kuin hyvin. Eli ihan hyvillä mielin uskallan ilmoittaa meidät hajutestiin. Sitä ennen kuitenkin ehtii vielä treenata laatikoita ja tyhjiä etsintöjä.