tiistai 7. elokuuta 2018

Koirien impulsiivinen käyttäytyminen

Kuva: Elina Mälkiä
Osallistuin Jirka Vierimaan Nurmijärvellä järjestetylle luennolle koirien impulsiivisesta käyttäytymisestä. Jirka Vierimaa on eläinten oppimisen ja käyttäytymisanalyysin asiantuntija ja hän työskentelee omassa yrityksessään kouluttajana. Luennolla puhuttiin mm. siitä mitä impulsiivinen käyttäytyminen on, mikä tekee siitä koiralle palkitsevaa ja mitä hyötyä siitä meille koiranomistajille on eli toisin sanoin miksi impulsiivisia ominaisuuksia joskus suositaan jalostuksessa. Tässä omia muistiinpanoja ja ajatuksiani luennolta.

Mitä on impulsiivinen käyttäytyminen?

Impulsiivisuus ei ole sama asia kuin reaktiivisuus. Reaktiivisuuteen sisältyy yleensä aggressiivista käyttäytymistä ja se kumpuaa epävarmuudesta, pelosta tms. Näiden kahden erosta olisin kaivannut vielä enemmän tarkennusta, koska ne voivat näyttää hyvin samanlaiselta koiran käytöksessä.

Impulsiivisuus voidaan jakaa kahteen tyyppiin:

1. Palkkioon reagoiminen ja herkistyminen 
(esimerkiksi saaliskäyttäytyminen, vinkulelun ääneen reagoiminen, palkkiomerkkiin tai vihjeisiin reagoiminen, ympäristön ärsykkeistä muodostuvat vihjeet)

2. Taipumus rajuun ja voimakkaaseen käyttäytymiseen 
(esimerkiksi riskien otto, voimien tuhlaaminen, ylimitoitetut reaktiot kuten räyhääminen)

Impulsiivisuus on koiralle jossain määrin aina palkitsevaa. Impulsiivisuus voi olla sitä että toiminnan keskeyttäminen on vaikeaa. Esimerkiksi epämiellyttävässä tilanteessa koiran voi olla vaikea keskeyttää alkanutta räyhäämistä ja liikkuvan kohteen perään lähtiessään koira juoksee perässä niin kauan kuin liike jatkuu. Impulsiivinen koira toimii nopeasti ja harkitsemattomasti ennen tilanteen tulkintaa.

Impulsiivinen käytös voi kohdistua myös palkkion valintaan (välitön palkkio vs. viive palkkiossa). Impulsiivinen koira tavoittelee välitöntä palkkiota. Tämä voi näkyä keskittymisvaikeuksina, ylivilkkautena sekä itsehillinnän puutteena. Koira reagoi herkästi pieniinkin vihjeisiin palkkiosta ja toiminnan tarkkuus kärsii.

Negatiivinen vahvistuminen

Vahvisteen seurauksena sitä edeltänyt toiminta lisääntyy. Negatiivisella vahvisteella (R-) tarkoitetaan, jonkun epämiellyttävän asian poistumista, jolloin seuraa helpotus. Toiminta, jonka seurauksena epämiellyttävä olo poistui vahvistuu.

Impulsiivisella koiralla on usein voimakas tarve purkaa kiihtymystään, joka tuntuu epämiellyttävältä. Koira voi kiihtyä esimerkiksi lenkillä toisista koirista tai vaikka hajuista. Kiihtymyksen purkaminen hihnassa vetämisellä, räyhäämisellä tai kovaa juoksemisella toimii negatiivisena vahvisteena. Epämiellyttävä olo helpottaa ja impulsiivinen käyttäytyminen vahvistuu. Koiran tunnetila alkuperäisessä tilanteessa ei kuitenkaan muutu eli toisin sanoin impulsiivista käytöstä edeltäneeseen ärsykkeeseen liittyvä mielentila ei kuitenkaan käytöksen seurauksena muutu. Voi seurata ns. "vahvisteansa", jossa koira kuvittelee tietyn käytöksen helpottavan oloaan, kun todellisuudessa se tuo vain hetkellisen helpotuksen. Moni ongelmakäytös selittyy negatiivisella vahvistumisella ja vahvisteansalla.

Impulsiivisen koiran arki ja kouluttaminen

Kun koiran impulsiiviseen käytökseen lähdetään koulutuksella vaikuttaman on tärkeä huomioida että sen lajityypilliset ja yksilölliset tarpeet täyttyvät. Ruoka, liikunta ja lepo tulee olla tasapainossa. Kiihkeällä koiralla on tarve kiihtyä. Jotta sen kiihtyminen ei kohdistuisi ei-toivottuihin kohteisiin, on tärkeä suunnata tämä kiihtymyksen purkaminen johonkin luvalliseen toimintaan. Impulsiiviselle koiralle, jolla on paljon energiaa on hyvä myös teettää pitkäkestoisia paljon keskittymistä vaativia tehtäviä. Esimerkiksi paljon tarkkuutta vaativa hajutyöskentely tai ruoan etsiminen laajalta alueelta vaatii siltä paljon keskittymistä ja näin ollen myös väsyttää sitä koska tarkka ja rauhallista keskittymistä vaativa tekeminen ei ole sille ominaista. Samalla koira oppii keskittymistä ja tarkkuutta.

Puhuttiin siitä voiko impulsiiviselle koiralle lisätä itsehillintää eri tilanteissa ja miten kouluttamisessa kannattaisi edetä. Jirka esitteli meille ohjaamisen "hierarkian", jossa alimpana hierarkiassa on koiran fyysinen ohjaaminen tilanteessa (esim. kosketus, hihnalla ohjaaminen, pois tilanteesta vieminen, kiinni pitäminen, houkuttelu??) ja korkeimpana itsenäinen toiminta, eli koiralle tilanteesta on muodostunut vihje toimia tietyllä tavalla. Tässä välissä on erilaiset sanoista, kohteista ja eleistä muodostuvat vihjeet. Tarkoitus olisi siis, että koiran ohjaamista pystyttäisiin haastavissa tilanteissa asteittain vähentämään ja lopulta se kykenisi itsenäiseen toimintaan. Tämä olikin oikein mielenkiintoinen malli. Itse tavoittelen monissa arjen käytöksissä nimenomaan tuota korkeinta tasoa, sitä että koira tietäisi automaattisesti kuinka toimia jo pelkästä ympäristön vihjeestä. Jos lenkillä tapahtuu jotain poikkeavaa se on vihje hakeutua viereen, jos minä pysähdyn paikoilleni tai olen passiivinen se on vihje käydä maahan jne. Koen että juuri nopeasti reagoivalle koiralle on hyvä rakentaa paljon automaattisia käytöksiä, koska ihminen on tavattoman hidas huomaamaan asioita verrattuna koiraan. Tottakai tähän tasoon pääseminen vaatii suuren määrän toistoja ja yleistämistä.

Fyysistä ohjaamista tulisi käyttää harkiten, koska siitä voi olla vaikea päästä eroon. Pitäisi siis pyrkiä siirtymään pian vaiheeseen, jossa koiralle opetetaan tilanteeseen vihje, joko ele, kohde -tai sana. Joissain tilanteissa Jirka totesi kuitenkin että fyysinen ohjaaminen voi olla paras vaihtoehto. Esimerkiksi kun pikkupentu pitää saada rauhottumaan, voi tehokkain olla juuri se että siitä pidetään kiinni niin kauan kunnes se nukahtaa. Toki tällöinkin on hyvä vähentää fyysisen ohjaamisen määrää jossain vaiheessa. Esimerkiksi lopulta pelkkä kylkeen tai rintaan kosketus voisi olla vihje rauhoittua tilanteessa. Tätä olenkin kuullut joidenkin käyttävän reaktiivisten tai jostain tilanteesta kiihtyvien koirien kanssa. Toki kosketuksesta rauhoittuminen pitää olla koiralle erikseen opetettu.

Kouluttaessa impulsiivinen koira voi olla nopea oppimaan tiettyjä asioita. Impulsiivinen koira, joka tekee tuhat asiaa sekunnissa oppii nopeasti tarjoamaan erilaisia toimintoja ja oppiikin nopeasti erilaisia käytöksiä esim. sheippaamalla. Sen sijaan keston opettaminen impulsiiviselle voi olla haastavampaa. Impulsiivinen koira turhautuu nopeasti jos palkkio ei tule välittömästi ja se vaihtaa strategiaa (tai vaihtoehtoisesti jää toistamaan ensimmäistä -> istuu uudelleen ja uudelleen sen sijaan että jäisi istumaan). Palkkion viive täytyykin usein opettaa niille erikseen (esim. "keep going" -signaali). Impulsiivinen koira voi turhautua myös jos samaa tehtävää toistetaan liian monta kertaa peräkkäin eli tehtävää kannattaa vaikeuttaa nopeammin jos ilmenee esim. piippausta kun samanlaisia toistoja on tehty useampia.

Mitä hyötyä impulsiivisuudesta on?

Impulsiivinen koira voi olla haastava arjessa ja sen kanssa voi joutua tekemään erityisjärjestelyjä tietyissä tilanteissa. Miksi meillä sitten on impulsiivisia koiria ja miksi näitä piirteitä joskus jopa suositaan jalostuksessa? Impulsiivinen koira on hyvin sinnikäs palkkiohakuisuudessa ja reagoi voimakkasti palkkioihin tai vihjeisiin palkkioista. Palkkion vihjeisiin reagoimiseen liittyy myös erilaisiin käskyihin reagoiminen. Kun koira on voimakkaasti herkistynyt palkkiolle ja se on oppinut että jostain eleestä tai vihjeestä seuraa palkkio, se myös reagoi siihen välittömästi. Esimerkiksi luoksetulo on helppo opettaa impulsiiviselle koiralle, koska periaatteessa käytös on vaan palkkiota kohti kiitämistä kun koira on jo ehdollistunut että luoksetulovihjeestä seuraa aina tietty palkkio ihmiseltä. Kuten mainitsin jo yllä, impulsiiviset koirat ovat tietyissä tilanteissa nopeita oppimaan ja tarjoamaan käytöksiä. Varmasti aika monet hyvät harrastuskoirat omaavat jonkun verran impulsiivisia piirteitä ja on helppo ymmärtää myös miksi sen tyylisiä koiria monissa harrastuksissa suositaan.



Luento oli oikein mielenkiintoinen ja tuli paljon sellaista asiaa mitä en ollut aiemmin ajatellut. Koen että Haikulla on ainakin jossain määrin impulsiivisia piirteitä. Ei mitenkään erityisen voimakkaasti verrattuna siihen mitä monet kertoivat luennon aikana omista koiristaan, mutta joitain kuitenkin. Toki sen kanssa on harjoiteltu itsehillintää, luopumista ja automaattisia käytöksiä kakarasta asti eli en tiedä kuinka vahvasti varhaisella koulutuksella voi vaikuttaa näiden piirteiden ilmenemiseen vai ovatko piirteet alunperinkään olleet sillä kovin voimakkaina. Mutta joitain asioita joudutaan edelleen työstämään. Ainakin tuon voimakkaan palkkiohakuisuuden tunnistan siinä tietyissä tilanteissa. Ja sen seurauksena nopeat reaktiot pienimpäänkin vihjeeseen jostain palkitsevasta kuten saaliin tai liikkeen perään syöksyminen. Myös ylimitoitettua käytöstä sillä on. Mutta tässä kohtaa en sitten osaa sanoa onko kyse kuitenkin enemmän reaktiivisuudesta. Voikun näiden termien eroon löytyisi joku selkeä täsmennys.

Tuon koulutustilanteissa turhautumisen tunnistan kyllä täysin. Tuo olikin itselle aikamoinen ahaa -elämys että koira ikään kuin turhautuu siitä jos jotain samaa asiaa toistetaan, jos se osaa sen jo. Haiku piippaa herkästi kun tehdään useita samanlaisia toistoja peräkkäin. Ja välillä se alkaa turhauduttuaan tarjoamaan sekaan jo kaikkea muuta mahdollista ja kun niistä ei seuraa palkkiota turhautuu se entisestään. Eli tästä itselleni muistiin se, että pitäisi nopeammin nostaa kriteeriä ettei koira turhaudu. Enemmän olen aina kiinnittänyt huomiota siihen että kriteeri on riittävän helppo, jotta se ei turhaudu sen takia. Mutta tätä en ollut tullutkaan ajatelleeksi. Ihanaa kokea tällaisia valaistumisia!

Mitenkäs muilla? Onko teillä impulsiivisesti käyttäytyviä koiria? Ilmeneekö käytös jossain tietyssä tilanteessa? Oletteko onnistuneet opettamaan koirillenne enemmän itsehillintää sellaiseen tilanteeseen jossa ne ovat aiemmin toimineet impulsiivisesti?


perjantai 3. elokuuta 2018

Miksi positiivisia koulutusmenetelmiä karsastetaan?


Erilaisia keskusteluja lukiessa esimerkiksi Facebook -ryhmissä olen tullut monesti pohtineeksi miksi edelleen nykypäivänä osa koiraihmisistä kokee etteivät positiiviseen vahvistamiseen perustuvat koulutusmenetelmät ole kannattavia tai toimivia. Positiivisella vahvistamisella kouluttaminen on kuitenkin nykytiedon valossa tehokkain ja toimivin menetelmä kouluttaa ja samat oppimisen lainalaisuudet pätevät kaikkiin eläimiin. Uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti ja niiden avulla on voitu todistaa että vanhanaikaiset johtajuuteen ja rangaistuksiin perustuvat menetelmät voivat olla tehottomuutensa lisäksi myös hyvin vahingollisia eläimille. Tästä huolimatta monet silti liputtavat näiden vanhojen menetelmien puolesta. Miksi?

1. Vanhat menetelmät toimivat, miksi lähteä muuttamaan niitä?

Positiivinen vahvistaminen toimii myös ihmisiin. Jos on vuosikausia koulutettu tietyllä tavalla ja se näyttää tuottavan tuloksia, miksi lähteä muuttamaan tapojaan, sillähän saavutetaan se mitä toivottiin? Onnistumiset vahvistavat käytettyä menetelmää ja niitä käytetään jatkossakin. Vasta kun edessä on haaste, jota ei saadakaan ratkottua niillä vanhoilla menetelmillä, lähdetään etsimään jotain muuta tapaa. Tai sitten todetaan että vika on koirassa, sen hermorakenteessa tai ominaisuuksissa koska on mahdotonta myöntää että omassa toiminnassa olisi vikaa. Ihminen on sillä tavalla hankala ja hitaasti oppiva otus.

Rangaistusten käyttämiseen liittyy kuitenkin aina riskejä vaikka ne näyttäisivät toimivan. Koira voi vaikuttaa siltä että se ei ole moksiskaan ja ongelma saadaan korjattua. Mutta koska rangaistuksella on mahdollista puuttua ainoastaan näkyvään käyttäytymiseen, ei käytöksen taustalla oleva tunnetila kuitenkaan muutu. Turhauma, pelko, ahdistus tai epävarmuus pysyy vaikka käytös jolla se oireilee tukahdutettaisiin. Negatiivinen tunnetila voi myös voimistua entisestään ja koska rangaistuksen ajoittaminen on hyvin haastavaa, voi koira yhdistää negatiivisen tunnetilan käytännössä mihin tahansa tilanteessa samaan aikaan esiintyvään asiaan kuten ohjaajaan itseensä. Lienee sanomattakin selvää että tämä murentaa suhdetta ja luottamusta koiran ja ihmisen välillä. Ihmisen kanssa tekemisestä voi tulla koiralle epämiellyttävää ja sillä voi alkaa esiintyä sijaistoimintoja tai passiivisuutta treenatessa. Joillekin koirille työskentelyn palkitsevuus ajaa rangaistusten epämiellyttävyyden yli, joten ne tekevät töitä rangaistuksista huolimatta. Tällöin rangaistusten käyttäminen voi näkyä jossain ihan muussa kontekstissa. Rangaistusten on tutkittu esimerkiksi lisäävän aggressiivista käyttäytymistä koirilla.  (Lisää rangaistuksista: https://dolo.fi/sahkopantaa-ei-voi-kayttaa-oikein/)

Kuva: http://comehereboy.com


2. Ei olla ymmärretty miten positiivisen vahvistamisen menetelmät toimivat.

Nakkia naamariin joka tilanteessa eikös se niin mene? Positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus on paljon muutakin kuin koiran palkitsemista kun se toimii oikein. Siinä mielessä nimitys onkin ehkä vähän harhaanjohtava. Kun positiivista vahvistamista käytetään tehokkaasti luodaan koiralle ympäristö ja koulutustilanne sellaisiksi että sillä on mahdollisimman suuri todennäköisyys onnistua. Koulutusvaiheet suunnitellaan ottaen huomioon mahdolliset haasteet ja häiriöt. Kun koulutus on suunniteltu hyvin ja koira pääsee onnistumaan usein, vahvistuu toivottu käytös. Tärkeää on myös suunnitella koulutus niin että koira ei pääse toteuttamaan sellaista käytöstä minkä ei toivota vahvistuvan. Kouluttaessa otetaan huomioon myös koiran lajityypilliset tarpeet sekä mahdolliset muut syyt käyttäytymisen taustalla kuten kipu.

Yksi lausahdus mitä kuulee myös paljon on se, että "sehän menee vaan ruoan perässä". Ruoalla kouluttaessa on tärkeää erottaa houkuttelun ja palkitsemisen ero. Houkuttelulla pyritään saamaan aikaiseksi toimintaa ja palkitsemisella vahvistetaan jo toteutettua toimintaa. Aluksi koulutuksessa käytetäänkin usein paljon ruokaa koska halutaan varmistaa riittävän tiheä vahvisteväli. Mutta pikkuhiljaa käytöksen muuttuessa sujuvammaksi ja vahvemmaksi palkkaamista pyritään harventamaan ja lopulta palkataan vain satunnaisesti. Eli positiivisesti vahvistaen kouluttaminen ei tarkoita sitä että on ikuisesti namien vankina kuten monesti tunnutaan kuvittelevan. Tosin itse en näe mitään pahaa siinäkään vaikka kuljettaisi nameja mukana kaikkialla koiran kanssa liikkuessa koko sen elämän ajan. Kyllähän koiran kuitenkin syödä pitää, joten miksei ruokaa hyödyntäisi kaikissa mahdollisissa tilanteissa?

Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä että koiraa palkitaan aina ruoalla. Yksi tehokkaan koulutuksen tärkein aspekti onkin ymmärtää että riippuu täysin koirasta minkä se kokee vahvisteena missäkin tilanteessa. Kaikkia koiria ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ruoka. Toki koulutus on helpompaa ahneen koiran kanssa, mutta ahnekaan koira ei välttämättä kaikissa tilanteissa palkkaannu ruoalla jos vaihtoehtona on vaikka maailman palkitsevin kirmailu pupujussin perässä tai koirakavereiden luokse juokseminen. Silloin täytyy olla vähän luovempi tai ennakoida tilanteet hyvin, jotta ei-toivottu käytös ei pääse vahvistumaan.

It's not the dog's responsibility to create a successful training session. 
- Julie Flannery 

3. Virheelliset käsitykset kuten "Positiivisella vahvistamisella ei voida luoda koiralle rajoja.".

Jos koiraa saa vain kehua kun se toimii oikein niin miten se saadaan ymmärtämään että se on toiminut väärin? Behavioristiset oppimiskäsitykset kepistä ja porkkanasta istuvat ihmisissä varsin sitkeästi. Tottakai väärästä toiminnasta kuuluu seurata rangaistus ja oikeasta palkkio näinhän se on aina mennyt. Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan positiivisesti vahvistaen kouluttamisen ikään kuin "vapaana kasvatuksena". Koira saa tehdä mitä huvittaa ja sille koskaan seuraa mitään väärästä käytöksestä, odotetaan vaan sitä hetkeä että se hyvällä tuurilla toimii oikein.

Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä että väärä toiminta jätettäisiin huomiotta. Huomiotta jättäminen harvemmin toimii, koska moni koiran ei-toivottu käytös on kuitenkin sille itsestään jo palkitsevaa. Ruoan varastaminen, tavaroiden pureskelu, vasten hyppiminen, haukkuminen.. kaikki näistä on koiralle jossain määrin kivaa tai kannattavaa. Eli parempi strategia onkin ennakoida ja muokata ympäristöä niin ettei koira alunperinkään pääse toteuttamaan näitä tapojaan ja samalla opettaa sille miten sen kannattaisi tilanteessa toimia. Jos koira toimii väärin on tärkeä miettiä mitä voisi tehdä niin että sille olisi kannattavaa toimia oikein. Koira ei koskaan omasta mielestään toimi väärin. Koira on suhteellisen yksinkertainen otus joka toimii aina sen mukaan mikä on sen omasta mielestä kannattavinta siinä tilanteessa. Kieltämällä ja rankaisemalla koiraa voidaan saada toiminta sillä hetkellä keskeytettyä, mutta sillä ei saada opetettua koiralle kuinka sen halutaan toimivan tilanteessa seuraavalla kerralla, joten se todennäköisesti jatkaa samaa ei-toivottua toimintaa jatkossakin koska se on syystä tai toisesta sille kannattavaa. Usein palkitsevan toiminnan arvo menee koiran päässä jopa ohi rangaistuksien sen lisäksi että rangaistus ajoitetaan sen jälkeen kun koira on jo päässyt toimimaan väärin ja vahvistamaan väärää toimintatapaa. Eli oikeastaan rankaiseminen on ihan yhtä tyhjän kanssa.

Ihmisille on kauhean tyypillistä että käytöksiin puututaan siinä tilanteessa kun ne ilmenevät. Se tuntuu loogiselta ja itsestäänselvältä. Mutta itse ainakin tykkään opettaa koiran ajattelemaan itse eri tilanteissa ja toimimaan järkevästi ilman että minun pitää olla puuttumassa. Jos vaan puuttuisin aina kun näen käytöksen toteutuvan, saisin todennäköisesti puuttua käytökseen koko koiran elämän ajan. Tämä vaatii toki sen että tiedostaa ja ennakoi mahdolliset haasteet ja opettaa koiralle tavan toimia eri tilanteissa.

4. Uskotaan ettei positiivinen vahvistaminen vaan yksinkertaisesti toimi kaikille koirille.

Tämä on suosittu lausahdus erään tunnetun "koirakuiskaajan" kannattajien piirissä. Uskotaan että on ns. "punaisen alueen" koiria, jotka ovat niin haasteellisia ettei niitä millään kukkahattutätien makkarametodeilla saada ruotuun. Kuten totesin alussa; oppimispsykologian lainalaisuudet pätevät kaikkiin eläimiin. Myös niihin "vaikeisiin". Koirilla voi olla erilaisia persoonallisuuksia, ne voivat motivoitua erilaisista asioista, niillä voi olla erilainen oppimishistoria tai ne voivat suhtautua eri tavoin ympäristöön, mutta siitä huolimatta jokaiseen pätee samat oppimisen peruspilarit.

Myös niitä tarinoita löytyy joissa kerrotaan että on kokeiltu positiivista vahvistamista, joka ei ole toiminut ja on päädytty käyttämään jotain muuta menetelmää. Ei ehkä olla osattu käyttää oikeanlaisia vahvisteita, ajoittaa vahvisteita oikein tai on lähdetty liikkeelle liian vaikeasta kriteeristä. Tai sitten ei vaan olla jaksettu käyttää riittävästi aikaa koulutukseen. Positiivinen vahvistaminen, varsinkin ongelmakäytöksiä ratkaistessa, on usein aikaavievä ja pitkäkestoinen urakka, mutta oikein toteutettuna tulokset ovat usein huomattavasti pitkäkestoisemmat ja paremmat kuin ns. "pikakeinojen" käyttämisessä. Pikakeinoina mainostetaan usein erilaisia rankaisuun perustuvia menetelmiä (haukunestopanta, suihkepullo, sähköpanta, kolinapurkki), joilla saadaan näkyvä muutos aikaan jo yhdellä koulutuskerralla. Näissä kaikissa yhteistä on kuitenkin se että puututaan ainoastaan näkyvään käytökseen, ei siihen mistä käytös johtuu. Koska käytöksen alla piilevään syyhyn ei kuitenkaan puututa, on todennäköisempää että ei-toivottu käytös palaa jossain toisessa tilanteessa tai että taustalla vaikuttava tunnetila ilmenee jonain muuna käytöksenä. Esimerkkinä koira joka haukkuu toisille koirille ulkona. Taustalla on useimmiten jonkin asteista pelkoa, epävarmuutta tai turhaumaa. Tai näitä kaikkia. Toki suihkaisemalla sitä suihkepullolla tai nakkaamalla sitä kolinapurkilla saadaan se sillä hetkellä hiljenemään (koska se vähintäänkin hämmentyy siitä että yhtäkkiä ruvetaan viskelemään asioita sen niskaan), mutta tunnetila kuitenkin säilyy samana. Tai voi jopa voimistua. Surullisinta ja ehkä ironisinta on että nämä pikakeinot toimivat ihmiselle positiivisena vahvisteena ja niillä saadaan aikaan onnistumisen illuusio. Nähdään että joku keino saa nopeasti ja suhteellisen helposti aikaan tuloksia eikä keksitä missään vaiheessa kyseenalaistaa sitä mitä oikeasti ollaan tekemässä. Paitsi siinä vaiheessa kun koiran stressikynnys ylittyy totaalisesti ja se puree jotakuta "arvaamattomasti". Koira voi myös jatkuvien rankaisujen myötä oppia ns. opitun avuttomuuden tilan, jossa se muuttuu täysin passiiviseksi koska se kokee että millään sen toiminnalla ei ole mitään merkitystä. Opitusta avuttomuudesta lisää täällä.

5. Ei ymmärretä koiran käyttäytymistä.

Suhtautuminen koiraan on ihan erilainen jos lähtökohtana on se että kuvitellaan koiran tekevän asioita ollakseen kelju tai kettuillakseen omistajalleen. Tai jos ajatellaan koiran pyrkivän jatkuvasti viemään johtajan roolin perheessä. Koiraan on hirvittävän helppo liittää erilaisia inhimmillisiä tapoja ajatella tai ihmismäisiä motivaatioita toiminnalle. "Se murisee tai haukkuu koska se yrittää pomottaa." tai "Se pissaa sisälle kun lähden pois koska se suuttuu lähdöstäni."

Myönnän että omat käsitykseni koirien käyttäytymisestä ovat muuttuneet paljon siitä kun aloitin koiramaailmaan tutustumisen. Itsekin ajattelin aiemmin esimerkiksi että koira tekee jotain pahaa muristessaan tai että koira yrittää pomottaa haukkuessaan minulle tietyssä tilanteessa. Luonnollisesti tällainen suhtautuminen koiran käytökseen lisää myös negatiivisten ja rankaisuun perustuvien metodien käyttöä koska suhtautuminen koiraan on lähtökohtaisesti se että se tekee jotain tahallaan väärin. Onneksi virheistään oppii ja tietoa on saatavilla ja nykyään tiedän etsiä syytä tämän kaltaisiin käytöksiin jostain ihan muualta. Valitettavasti tämän kaltainen ajattelu on kuitenkin jättänyt jälkensä esimerkiksi suhteeseeni Tofun kanssa. Ei mitenkään vakavasti, koska ymmärsin suht aikaisessa vaiheessa virheeni, mutta sellaisissa pienissä asioissa huomaa että se ei luota yhtä paljon kuin Haiku, jonka kanssa olen alusta lähtien käyttänyt koiralähtöisiä menetelmiä.

Kuva: http://comehereboy.com


Tässä muutamia omia ajatuksiani siitä miksi positiivinen vahvistaminen kohtaa edelleen vastarintaa. Toki myös tiedonpuute on yksi olennainen syy. Uusi koiranomistaja joutuu herkästi keskelle ristiriitaisten väitteiden ja faktojen tulvaa ja näiden keskeltä voi olla vaikea hahmottaa mikä on oikeasti hyvä ja tehokas tapa toimia koiran kanssa. Ja toisaalta uskomukset elävät vahvassa niilläkin ihmisillä, jotka ovat jo vuosikausia olleet koirien kanssa tekemisissä eikä uutta tietoa jakseta tai halutakaan etsiä.

Eli tällaista vähän erilaista postausta tällä kertaa omien ajatusten ja pohdintojen selventämiseksi. Mitä ajatuksia teillä herää?






tiistai 24. heinäkuuta 2018

Nose Work hajutestitreeni


Tofun kanssa ollaan paljon puuhailtu nyt Nose Workin parissa ja tänään käytiin Nurmijärvellä Koirakoulu Visiolla testaamassa miten meillä sujuisi virallinen hajutesti. Nose Workissä koirakon täytyy suorittaa jokaisessa luokassa hajutesti ennen varsinaiseen kokeeseen osallistumista. Hajutesti on 12 laatikon laatikkoetsintä. Nyt kun Tofulla alkaa olla suht varmaa ensimmäisen luokan hajun, eukalyptuksen, etsiminen ajattelin osallistua hajutestiin sopivan ajankohdan sattuessa. Tämä treeni sattuikin oikein hyvään saumaan ja päästiin katsomaan mitä pitäisi vielä ennen oikeaa testiä treenata.

Etukäteen mietitytti eniten onnistumisen kannalta uusi paikka ja se, ettei Tofu ole kovin montaa kertaa tehnyt laatikkoetsintää. Eikä koskaan niin monella laatikolla kuin hajutestissä. Se kyllä yleistää hyvin ja etsiminen on sille jo niin tuttua että arvelin sen osaavan yhdistää etsimisen laatikoihinkin. 


Kouluttajana treeneissä oli Leena Rantamäki. Treeni alkoi "tuomarin puhuttelulla" ja sovimme vuorot. Olimme vuorossa neljänsinä. Jokainen koira saisi ennen vuoroaan harjoitella lämmittelyalueella, jossa oli kuusi laatikkoa. Tofu oli ihan täpinöissään vaikkei se ollut koskaan käynyt ennen Visiolla. Selvästi sillä oli kuitenkin ajatus siitä että jotain siistiä täällä tehdään.

Lämmittelyetsinnässä Tofu lähti kyllä heti etsimään, mutta ei hoksannut etsiä alkuun laatikoista. Ollaan tietysti tehty paljon sisäetsintää ja muutenkin laajemmalla alueella etsintöjä. Jouduin useamman kerran näyttämään sille laatikoita että se keksi haistella niitä. Ja haju löytyikin hyvin nopeasti kunhan nenä löysi tiensä oikeaan paikkaan. Harjoittelulaatikoilla huomasin saman ilmiön, jonka aikaisemmin päivällä purkkien kanssa kotona tehdessä; se ilmaisi useamman kerran väärän sellaisessa kohdassa jossa haju oli ensin ollut. Aiemmin tätä ei ole ollut, joten epäilen syyksi joko liian pitkää aikaa edellisestä purkki/laatikkotreenistä tai sitten lämmintä ilmaa, joka saa hajut käyttäytymään eri tavoin.

Varsinaisessa testiharjoituksessa oli kaksi rataa. Ensimmäisessä laatikot olivat kaikki yhdessä jonossa ja toisessa kahdessa jonossa. Ensimmäinen olikin selvästi vaikea. Tofu lähti kyllä reippaasti haistelemaan jokaisen laatikon kerrallaan, mutta käveli ensin oikean laatikon ohi ja päästyään viimeiselle laatikolle kääntyi ympäri uudelle kierrokselle ja ilmaisi lopulta väärän. Oma epäilyni on että koska laatikoita oli enemmän kuin mitä sen kanssa on aiemmin harjoiteltu eikä se bongannut hajua ekalla kierroksella, se meni hämilleen ja tarjosi jotain tuttua, teki siis ilmaisukäytöksen, mutta tyhjälle laatikolle. Heti perään se kyllä löysi oikean muutaman laatikon päästä. Kouluttajamme epäili, että toisen harjoitteluradan ollessa niin lähellä sieltä saattoi tulla hajua, joka sekoitti myös Tofua. Itse epäilen enemmänkin treenin puutetta. Tiedä sitten. Lisää treeniä kaivataan kuitenkin näihin useamman laatikon etsintöihin!

Toisella radalla Tofu oli sen sijaan huikea! Se löysi laatikon todella nopeasti 23 sekunnissa. Itseasiassa vielä nopeammin koska itse jäin arpomaan ja epäröimään että ilmaiseeko se taas väärin, mutta aivan oikein se oli. Kouluttaja nauroi vähän hitaudelleni kun Tofu yritti kaikin keinoin kertoa että "tämä se on, usko jo!". Tofun ilmaisu on siis maahanmeno ja kun en reagoinut, se lähti ryömien tökkimään kuonolla laatikkoa eteenpäin ja meni maahan uudestaan ja uudestaan. Kaikenlaista pöllöilyä sitä joutuukin pieni koira sietämään ohjaajaltaan...



Tofu sai kehuja etsintätyylistään ja selkeästä ilmaisustaan. Kouluttaja antoi vinkiksi että Tofun kanssa voisi tehdä ns. "tyhjiä" etsintöjä, eli niin että hajua ei olekaan. Näin sitä pääsisi vahvistamaan myös siitä että se ei ilmaise jos hajua ei ole. En olekaan yhtään tullut ajatelleeksi että sellaistakin treeniä voisi tehdä, eli hyvä neuvo oli.

Treenin jälkeen jäi tosi hyvä fiilis. En odottanutkaan että menisi ihan nappiin, mutta olin tosi tyytyväinen että päästiin treenaamaan jälleen uudessa ympäristössä ja että niinkin vähällä laatikkotreenihistorialla Tofulla meni toinen etsintä paremmin kuin hyvin. Eli ihan hyvillä mielin uskallan ilmoittaa meidät hajutestiin. Sitä ennen kuitenkin ehtii vielä treenata laatikoita ja tyhjiä etsintöjä.




torstai 19. heinäkuuta 2018

Control Unleashed - harjoituksia reaktiivisille ja häiriöherkille




Ostin kesälukemiseksi Ad librikseltä kirjan, joka oli ollut mielessä jo pitkään; Leslie McDevittin Control Unleashed. Kirjassa kuvatut menetelmät on alunperin suunnattu agilitykoirille, joilla on haasteita keskittyä treeneissä korkeassa vireessä tai stressin alla reaktiivisuuden, stressaantumisen tai häiriöherkkyyden takia. Kirjan harjoitukset sopivat kuitenkin agilitykoirien lisäksi kaikille koirille, joiden itsevarmuutta tai keskittymiskykyä halutaan lisätä, olivat ne sitten harrastus -tai kotikoiria.

Reaktiivisella koiralla tarkoitetaan useimmiten koiraa, jolla on matala kynnys reagoida ympäristön tapahtumiin. Reaktiivisuus ilmenee haukkumisella, syöksymisellä, murinalla, näykkimisenä tai puremisena kun koiran reaktiokynnys ylittyy. Tärkeää on tiedostaa se, että jokaisella koiralla (ja ihmiselläkin!) on reaktiokynnys, jonka ylittyessä niiden stressitaso nousee ja ne voivat reagoida. Koirasta riippuen, reaktiokynnys voi kuitenkin olla korkeampi tai matalampi, ja reaktiot sen ylittymiseenkin vaihtelevat ns. rähjäämisestä, sijaistoimintojen toteuttamiseen tai passivoitumiseen. On sellaisia koiria, joiden vierestä voi rynnätä lauma norsuja ilman että ne juuri lotkauttavat korvaansakaan. Sitten on niitä, joille meidän näkökulmasta pienikin ärsyke tai muutos ympäristössä aiheuttaa huomattavan ja näkyvän reaktion. Reaktiokynnykseen vaikuttavat monet tekijät geeneistä lähtien. Reaktiivisen käytöksen taustalla on tunnetilana usein joko epävarmuutta, pelkoa tai turhautumista. Yhteistä reaktiivisille koirille on kuitenkin se että niiden reaktio ympäristöön tai johonkin tilanteeseen on (ihmisen näkökulmasta) ylimitoitettu.

Control Unleashed, Leslie McDevitt

Reaktiivisten koirien lisäksi kirjassa käsitellään myös koiria, joilla on vaikeuksia keskittyä, ovat häiriöherkkiä tai stressaantuvat herkästi ympäristöstä. Myös näillä koirilla on matala reaktio tai- stressikynnys, mutta niiden käytös sen seurauksena on erilaista kuin ns. reaktiivisilla. Tällaisten koirien käytös esimerkiksi treenitilanteessa saattaa näkyä sijaistoimintoina kuten jatkuvana maan haisteluna, passivoitumisena tai ohjaajan luota pois lähtemisenä. Välillä keskittymiskyvyttömien koirien ohjaajien toiminta tilanteessa, jossa koira passivoituu pahentaa koiran stressiä ja passivoitumista. Vaaditaan että koira tekee töitä tilanteessa, jossa se ei kykene tai joka on liian vaikea sille, pakotetaan koira yhteistyöhön tai pahimmassa tapauksessa rangaistaan tai torutaan passiivisuudesta tai sijaistoiminnoista, jolloin koira turvautuu niihin entistä enemmän. Samalla tavalla kuin reaktiivisten koirien kanssa, myös passivoituville ja keskittymiskyvyttömille koirille on tärkeää rakentaa uudelleen tilanteeseen liittyvä tunnetila sellaiseksi, jossa koira kokee olonsa turvalliseksi ja kokee onnistuvansa.

Control Unleashed esittelee lukuisia eri harjoituksia tai "koulutuspelejä", joita koiran kanssa voidaan tehdä. Harjoitusten avulla on tarkoitus muuttaa kuvaa erilaisista tilanteista koiran päässä luomalla sille niihin tuttu rakenne, jossa se tietää kuinka sen tulee toimia. Harjoituksia vaikeutetaan pikkuhiljaa koiran edistymisen mukaan. Kuten kaikessa koulutuksessa, myös CU -harjoituksissa on tärkeää pitää onnistumisprosentti mahdollisimman korkealla eikä vaatia koiralta sellaista mitä se ei vielä voi osata. Onkin ihmisen tehtävä suunnitella ja luoda sellainen harjoitusympäristö ja tilanne, että koiran on mahdollisuus onnistua. Kirjassa painotetaan hyvää koiranlukutaitoa ja elekielen tuntemusta osana tätä.
Haiku sai super hienot ulkoiluvermeet kertomaan vastaantulijoille että en toivo sitä lähestyttävän lenkillä. Tällä toivon välttäväni tilanteita, jotka olisivat sille vielä liian vaikeita, sillä toistuvat liian haastavat tilanteet voisivat tuoda takapakkia treeneihin.

Esittelen tässä muutamia kirjan harjoituksia, joita itse ajattelin ottaa (tai olen jo ottanut) mukaan omien koirien kanssa tehtäviin treeneihin. Haikun reaktiivisuudesta ja impulsiivisuudesta olenkin joskus täällä blogissa puhunut ja koen että kirjan menetelmät sopivat sille kuin nenä päähän ja se olikin yleisen kiinnostuksen vuoksi yksi syy miksi hankin kirjan. Mutta kirjaa lukiessani ymmärsin kuitenkin että myös Tofu voisi hyötyä harjoituksista. Se ei ole reaktiivinen tai häiriöherkkä, mutta sen sijaan sen kanssa on ollut joskus haasteena treeneissä passivoituminen ja sijaistoimintoihin turvautuminen. Vasta pikkuhiljaa olen ymmärtänyt miten paljon voin itse vaikuttaa siihen ilmeneekö sillä passivoitumista treeneissä vai ei. CU:n lukemisen myötä koen ymmärtäväni sitä ja sen käytöstä vielä paremmin.

Yksi CU:n keskeisimmistä ja ehkä tunnetuimmista harjoituksista lienee Look at that (LAT). LATin idea on, että koira oppii muodostamaan näkemistään ärsykkeistä vihjeen ottaa kontakti. Koiraa siis palkitaan siitä että se katsoo ärsykkeitä ja tämän seurauksena niihin muodostuu sille pikkuhiljaa uusi merkitys. Olen huomannut että aika usein reaktiivisten tai häiriöherkkien koirien omistajia kehotetaan vahvistamaan kontaktia ja aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Ihan kaunis ja hyvää tarkoittava ajatus sinänsä, mutta usein taustalla tällaisilla koirilla on kuitenkin jonkun asteista epävarmuutta ympäristöstä. Epävarmaa tunnetta ei helpota se, että koiraa kielletään katsomasta pelottavia kohteita, koska koira ei kuitenkaan edelleenkään tiedä kuinka sen tulisi suhtautua ympäristön jännittäviin ärsykkeisiin eivätkä ne katoa ympäristöstä vaikka koira olisikin jatkuvasti kontaktissa omistajaansa. Eli sen sijaan, että koiralta vietäisiin mahdollisuus tarkkailla ja havainnoida ympäristöään, muutetaan ympäristön ärsykkeiden merkitystä sen päässä ja annetaan sille lupa tarkkailla ympäristöä, jolloin ympäristöstä tulee pikkuhiljaa vähemmän kiinnostava. Eli toisin sanoin vastaehdollistetaan.

LAT:in avulla koiran toisten koirien tai muiden ärsykkeiden katsominen muutetaan peliksi tai leikiksi, jolloin koiran suhtautuminen kohteisiin kääntyykin päälaelleen. Sen sijaan että se joutuu koko ajan miettimään ja stressaamaan siitä mitä sen ympärillä tapahtuu, muutetaan ympäristön merkitystä. Tätä olen tehnyt todella paljon Haikun kanssa ja se onkin ollut kaikista toimivin harjoitus reaktiivisen käytöksen työstämisessä. Nykyään lähes kaikki lenkeillä eteen tulevat ärsykkeet (ihmiset, pyöräilijät, koirat, linnut, äänet, koiran haukkuminen yms) saavat sen vilkaisemaan minua tai palaamaan luokseni. Sen mielestä on hirveän hauska juttu ilmoittaa minulle "hei näitkö mitä näin!". Aika suuri ero siihen minkälainen sen reaktio ympäristöön oli silloin kun reaktiivinen käytös alkoi nostaa päätään murkkuiän kynnyksellä. Toki ajoittain joku tilanne tulee joko niin yllättäen tai niin voimakkaana, että sen reaktiokynnys ylittyy kaikesta huolimatta. Varsinkin korkeammassa vireessä pitäisi vielä päästä tekemään enemmän harjoituksia.



Toinen mielenkiintoinen harjoitus on "There's a dog in your face". Haikun ehkä suurin haaste tällä hetkellä on tilanteet, joissa joku (ihminen tai koira) lähestyy meitä tai ottaa kontaktia meihin, esimerkiksi jos joku ihminen tulee yllättäen juttelemaan kun ollaan lenkillä. Veikkaan että reaktion taustalla on turhautumista (hihnassa), innostusta ja koirien kohdalla epävarmuuttakin. There's a dog in your face -harjoituksessa koiralle opetetaan kuinka toimia tällaisissa tilanteissa, joissa joku tulee ns. "iholle". Pelin ideana on LAT:in tapaan muodostaa lähestyvästä kohteesta vihje ottaa kontakti ohjaajaan palkkaamalla koiraa aina kun koira lähestyy. Etäisyyttä pienennetään pikkuhiljaa ja lähestyjän vauhtia lisätään niin että lopulta toinen koira tai ihminen voi juosta vaikka suoraan kiinni koiraan ilman että harjoitteleva koira reagoi siihen. Koiralle voidaan lisätä myös sanallinen vihje tilanteisiin, jolla sitä varoitetaan etukäteen lähestyjästä. Jälleen kerran harjoituksissa on tärkeää edetä pikkuhiljaa niin että koira on koko ajan reaktiokynnyksensä alapuolella.

Harjoituksia koirille, joilla on vaikeuksia keskittyä tai jotka ovat hyvin kiinnostuneita vaikka ympäristön hajuista on mm. "Give me a break". Siinä koiran kanssa leikitään tai treenataan tiheästi palkkaamalla lyhyt pätkä, jonka jälkeen sille annetaan tauko, jonka aikana se saa tutkia ympäristöä, haistella tms. Harjoitukset aloitetaan ympäristössä, jossa on vain vähän koiraa kiinnostavia asioita. Heti kun koira osoittaa jälleen aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan jatketaan sen kanssa voimakkaasti palkitsevaa toimintaa pienen hetken, jonka jälkeen pidetään taas tauko. Tätä jatketaan niin kauan kunnes koira välittömästi tauon alettua hakee kontaktia ohjaajaan. Harjoituksessa pyritään vähentämään ympäristön tarjoamien vahvisteiden merkitystä. Pikkuhiljaa harjoitusta voidaan tehdä vaativammissakin ympäristöissä.

Kirjassa esitellään myös lukuisia harjoituksia, joissa koira oppii työskentelemään samaan aikaan kuin toinen koira. Näitä kutsutaan rinnakkaisharjoituksiksi, "Parallel games". Tämän kaltaisista harjoituksista on hyötyä niin harrastuskoirille kuin sellaisillekin koirille, jotka syystä tai toisesta ovat epävarmoja toisten koirien seurassa. Harjoituksista on lukuisia eri variaatioita ja vaikeustasoja. Näitä pitäisi kyllä päästä tekemään Haikun kanssa!

Kirjan tärkein pointti on mielestäni se, että reaktio ympäristöön (se näkyvä käyttäytyminen) itsessään on vain koiran tapa reagoida ympäristön ärsykkeisiin ja muuttaaksemme tätä reaktiotapaa onkin tärkeä lähteä näkyvän käytöksen sijaan muuttamaan taustalla vaikuttavaa tunnetilaa. Tämä on yksi syy miksi rankaisu ei koskaan ole järkevä vaihtoehto reaktiivisuuden tai keskittymisvaikeuksien hoidossa. Saman voi kuvitella tilanteesta jossa ihminen säikähtäessään jotain pelkäämäänsä asiaa kiljahtaa tai huudahtaa aivan refleksinomaisesti. Kieltämällä tai rankaisemalla huudahtamisesta ei saada taustalla olevaa tunnetta pois niin ihmiseltä kuin koiraltakaan vaikka huutaminen ehkä loppuisikin. Pahimmassa tapauksessa pelko tai turhauma voi ilmetä jatkossa vielä haastavampana tai voimakkaampana käytöksenä. Tästä onkin kirjassa lukuisia esimerkkejä.

Suosittelen todella lämpimästi tätä kirjaa kaikille, niin haastavia käytöksiä omaavien koirien omistajille kuin muillekin. Vaikka teorian kannalta kirja ei itselleni tuonut mitään kovin uutta, tuli harjoituksista ja annetuista esimerkkitapauksista paljon uusia ideoita ja intoa treenaamiseen.


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Heidän corgeuksiensa rantabileet 2018

Tänä vuonna järjestettiin corgien rantapäivä Yyterissä jo kolmatta kertaa (itseasiassa neljättä, koska ensimmäisenä kesänä kokoonnuttiin rannalle kahteen otteeseen). Tänä vuonna tapahtuman järjestäjänä toimi Turun Corgikerho ry ja sponsorina Hau Hau. Tapahtuma onkin paisunut muutaman vuoden aikana vähän suurempaan mittakaavaan. Ihan ensimmäisessä corgipäivässä heinäkuussa 2016 (linkki blogitekstiin) oli noin 50 koiraa ja tänä vuonna vieraskirjan mukaan paikalla kävi noin 150 corgia! Tapahtumasta kiinnostuneita Facebook ryhmässä oli liki 2000. Corgien rantapäivä on huomattu myös ulkomailla ja rantapäivää viettämään oli saapunut vieraita Brysselistä asti.

Aikaisempina vuosina ollaan yövytty aina vaan yksi yö Yyterissä, mutta tänä vuonna mökki oli varattava koko viikonlopuksi kerrallaan eli mentiin Yyteriin jo perjantaina. Varsinainen rantapäivä oli lauantaina. Koko viikonlopun viettäminen rannalla ei meitä haitannut, Yyteri on niin ihana paikka ja tekemistä riitti. Ainoa harmillinen asia reissussa oli se, että Haikulla oli edelleen juoksut ja se joutui jäämään pois itse rantapäivästä. Onneksi se sai sekä perjantaina että lauantaina seuraa muista narttukoirista ja leikatuista uroksista.



Perjantaina oltiinkin sovittu jo heti saapumisemme jälkeen treffit muutaman tutun kanssa. Tavattiin Teo ja corgi narttunsa Bitsy sekä Jonna ja hänen poppoonsa Taavi -ja Tytti -corgit sekä Hakke -göötti. Olin etukäteen yrittänyt miettiä paikkaa missä voitaisiin pitää koiria vapaana, mutta lopulta päädyttiin pyörimään dyyneillä leirintäalueen lähellä. Siellä oli runsaasti tilaa eikä ketään näkynyt missään niin uskallettiin päästää koirat juoksentelemaan. Haiku sai heti 12 -vuotiaasta Hakke -papasta ihailijan itselleen, mutta osasi onneksi itse komentaa liian innokkaan liehittelijän tiehensä siinä vaiheessa kun loppui kärsivällisyys kesken. Corgit eivät ihan ymmärtäneet Haikun leikkejä, mutta lopussa ne liittoutuivat yhteen paimentamaan tuota kummallista mustaa ja vauhdikasta lammasta.

Ihanat Taavi ja Hakke Pekan rapsuteltavana <3 

Illemmalla kokoonnuttiin yhdessä grillipaikalle kuten aina aikaisempinakin vuosina. Tofu ja Haiku saivat olla mukana ja ne osasivatkin lepäillä ihan nätisti puuhun kytkettyinä. Kerran Haiku päästi komean vahtihaukun Jonnan isän palatessa takaisin vessareissulta (kerrassaan epäilyttävää!), mutta muuten se katseli nätisti ohikulkijat omalta paikaltaan. Palkkailin sitä rauhallisesta ohikulkijoiden katsomisesta. Vähän meinasi Haikulla tunteet kuumua Tytin kanssa jossain välissä kun Tytti eksyi liian lähelle sen lepopaikkaa, liekö juoksuilla vaikutusta? En ole aiemmin huomannut että sillä olisi ollut toisten narttujen kanssa mitään eripuraa. Toisaalta Haiku oli kytkettynä ja se sietää silloin huonosti toisten koirien lähestymistä.

Illalla tehtiin Pekan kanssa pieni kävelylenkki ihmisten rannalle. Vesi oli niin kylmää ettei uimisesta voinut kuin haaveilla, mutta maisemat olivat täydelliset!




Lauantai aamuna käytettiin koirat tunnin lenkillä aamupalan jälkeen. Käveltiin dyyneistä ohi ja löydettiin ihanaa harvapuista metsikköä missä oli helppo kulkea. Oltaisiin jatkettu vielä pidemmällekin, mutta yhtäkkiä huomasimme päätyneemme nudistirannalle ja tuli kiire tehdä u-käännös. :D Koirat olivatkin kyllä jo aika väsähtäneitä lämpimästä ilmasta johtuen.

Lenkin jälkeen vietiin Haiku takaisin mökkiin ja suunnattiin Tofun kanssa rannalle. Virallinen tapahtuma-aika oli 12-16 ja oltiin aikalailla tasan 12 paikalla. Porukkaa olikin jo aika paljon. Tien reunakin oli aivan täynnä autoja. Tänä vuonna rannalla oli jopa infoteltta, josta kaikille osallistujille jaettiin Hau haun ruokanäytepussit. Kaikilta pyydettiin myös nimet vieraskirjaan.






Jätettiin tavarat ja kengät viltin päälle vähän syrjemmäs ja lähdettiin pyörimään rannalle. Tofulla oli heti vauhti päällä. Se jahtasi vettä, juoksi ihmisten perässä veteen ja haukkui innoissaan. Se on kyllä hauska kun sitä ei voisi vähempää kiinnostaa muut koirat vaan se on kuin niitä ei olisikaan. Se sai kyllä monia leikkiinkutsuyrityksiä ja useita seurailijoita peräänsä, mutta sillä oli ihan omat jutut. Pari liian innokasta sai ärähdyksen osakseen. Vielä ensimmäisenä rantapäivänä se leikki monien koirien kanssa, mutta nykyään se on vähän tosikko. Ehkä se on vaan kasvanut aikuiseksi? Tai sitten sille riittää että on kotona Haiku jonka kanssa leikkiä. Mutta kyllä sillä kivaa oli. Vesi taisi kyllä olla jopa Tofulle vähän liian kylmää koska uimaan se ei tainnut mennä kuin kerran kun lähdin sen mukaan kauemmas rannasta (vesi on pitkään niin matalaa että jopa töppöjalkaiset joutuvat kävelemään jonkun matkaa voidakseen uida). Välillä sillä meni jo ihan kierroksille ja se haukkui taukoamatta (ei toki ainona ollut äänessä kuten corgiporukassa voi kuvitella ;D) ja käytiin vähän viltillä lepäilemässä.

Oman tiensä kulkija <3



Yhdeltä otettiin ryhmäkuva, josta myöhästyimme. Onneksi myöhemmin otettiin vielä toinenkin. Porukkaa oli niin paljon ettei yhteen kuvaan mahtunut. Rannalla tuli vastaan paljon tuttuja edellisiltä rantapäiviltä. Ihan niin paljon ei ehtinyt tutustua ja jutella ihmisten kanssa tänä vuonna kun porukkaa oli tosiaan niin paljon, mutta tutut tuli moikattua ja pikaiset kuulumiset vaihdettua.

Corgien lisäksi rannalla oli pari muunkin rotuista koiraa. Taisi olla aikamoinen yllätys satunnaiselle rannalla kävijälle kun paikalla olikin armeijallinen töppöjalkoja :D Onneksi tilaa on riittävästi kaikille sillä ranta on lähes puoli kilometriä pitkä.


Rantapäivien toteemicorgi




Meillä oli rannalla vähän eväitä mukana, mutta syöminen oli vähän hankalaa kun hiekkaa oli joka paikassa ja ruoan esille ottaminen houkutteli, yllätys yllätys, uteliasta yleisöä meidän viltille. Puoli kolmen aikoihin alettiin kuitenkin olla jo sen verran nälkäisiä että pyörähdettiin paikallisessa Kotipizzassa tankkaamassa. Saatiinkin seuraa Maisa -corgin omistajista Meeristä ja hänen miehestään. Meerin kanssa sovittiinkin että mennään illalla juoksuttamaan meidän "isompia koiria" vähän syrjemmäs rannalle. Myös hänen Minni -malinoisilla sattui olemaan juoksut eikä sekään päässyt rantapäivää juhlimaan corgien kanssa.






Kuuden maissa treffattiin Meerin kanssa rannalla. Minni on Haikua vähän nuorempi. Aluksi niillä oli ihan hyvät juoksuleikit rannalla ja vedessä, mutta loppulenkistä taisi molemmilla nartuilla olla vähän juoksuista pinna kireänä ja ne ärhentelivät puoliin ja toisiin. Ei mitään niin vakavaa että olisi tarvinnut puuttua, mutta ei vaan tainnut leikit sopia yhteen. Minni yritti omalla tyylillään saada Haikua leikkimään (vaani ja syöksähteli), mutta Haiku ei lämmennyt moisille leikkiinkutsuille. Pöljä otus kun itsekin leikkii ihan samalla tavalla. Oli kuitenkin kiva lenkki ja oli hurjan kiva tutustua Meeriinkin paremmin! Illalla grillattiin vielä yhdessä hänen ja hänen miehensä kanssa.




Reposaari <3 Haiku tietää että poseeraus on vakava asia. 

Sunnuntaina käytiin paluumatkalla Reposaaressa. Pyörittiin saaren ympäri koirien kanssa ja löydettiin kiva hiekkatie ja metsikkö missä oli jäänteitä sodan aikaisesta linnakkeesta. Koirat pääsivät myös kahlaamaan veteen rantakivikossa. Käväistiin myös ihanassa pienessä lahjatavarakaupassa ja kahvilassa sillä aikaa kun koirat odottivat autossa.

Kotiin paluu kivoilta reissuilta on aina niin haikeaa. Toki näitä reissuja tulee uusia ja paljon on kaikkea kivaa odotettavaa vielä tänäkin kesänä, mutta jotenkin rantapäivästä on tullut vähän sellainen kesän kohokohta. Ja perinne. Tutut ihmiset ja koirat, tuttu paikka, ihana tunnelma, ihanat maisemat. Parhautta <3 Tässä vielä lopuksi pieni fiilistelyvideo, jonka kokosin rantapäivistä.



Koska en viitsi tukkia koko blogia kuvatulvalla laitan tähän vielä erikseen linkin mistä löytyy loput rantapäivän kuvat: https://photos.app.goo.gl/WnFLW5pVGmw2vnGc9. Kuvia saa ottaa kansiosta omaan käyttöön kunhan niissä säilyttää vesileiman.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesäiset kuulumiset

Kesän alku meni kouluttajaopintojen lopputyötä väkertäessä helteiden keskellä. Nyt on todistusta vaille perusopinnot paketissa ja lokakuussa opiskelut jatkuu ongelmakoirakouluttajan syventävien opintojen parissa. Pakko sanoa että kouluttajaopintoihin lähteminen on ollut yksi parhaita päätöksiäni, mikään ei ole niin ihanaa kuin oppia lisää itseä kiinnostavasta aiheesta. Eläinten oppimiseen ja kouluttamiseen liittyy loputtomasti uutta opittavaa ja nykyään on onneksi paljon tietoa suhteellisen helposti saatavillakin luentojen ja kirjallisuuden muodossa.

Opiskelupuuhieni ohessa ehdittiin juhannuksena pyörähtää Pohjois-Karjalassa mökillä. Juhannussäästä huolimatta viisi päivää keskellä korpea oli juuri se rentouttava tauko arjesta, minkä tarvitsin. Koirat nauttivat tottakai myös täysin rinnoin mökkeilystä. Tofulle tämä oli jo kolmas kerta Pekan vanhempien mökillä ja Haikulle toinen. Jännitin vähän etukäteen miten koirat käyttäytyisivät mökkeilyn ajan, mutta kaikki sujui tosi kivasti. Ensimmäisen illan niillä oli kauheat hepulit päällä kuuden tunnin autossa istumisen jälkeen ja ne vetivät rallia ympäri mökkiä kunnes rauhoittuivat. Loppuajan ne olivat yhtä rennosti ja rauhallisesti kuin kotonakin. Haiku suhtautui tyypilliseen tapaansa vähän liian innokkaasti ihaniin uusiin ihmisiin, mutta lopulta se huomasi että parhaiten huomiota Pekan vanhemmilta (jotka eivät ole koiraihmisiä lainkaan) sai olemalla rauhallinen ja lähestymällä kaikki neljä jalkaa maassa.





Haikulla kesti hetken tottua siihen että ihmisiä menee ja tulee ulkona ja sisällä ja alkuun se pöhisi vahtipöhinää aina kun joku tuli ovesta tai toiselta puolelta mökin pihaa. Nopeasti se kuitenkin tottui siihen että mökillä ihmiset tulevat ja menevät jatkuvasti. Liekö juoksuillakin ollut vähän vaikutusta pöhinään.

Haikulla alkoi tosiaan elämänsä toiset juoksut juhannuksen kunniaksi. Juoksuja osasin kyllä odottaa näihin aikoihin, mutta sen kummemmin Haikun käytöksestä en osannut ennustaa että juoksut tekisivät tuloaan. Ainoastaan pari päivää ennen vuodon alkua Haiku aloitti oudon vähän väliä pissailun, josta ehdin jo ajatella että sillä on virtsatietulehdus koska se pissasi tunnin lenkin aikana ainakin 10 kertaa (normaalisti ehkä 1 tai 2 kertaa). Lääkärille soitettuani kuitenkin käskettiin odotella juhannuksen yli kun muita oireita ei ollut eikä se pissatessa vaikuttanut kivuliaalta. Noh, juoksuthan sillä sitten alkoikin ja jatkuva pissailu väheni. Toki on mahdollista että sillä tulehduskin oli, mutta onneksi meni itsestään ohi joka tapauksessa.



Juoksuinen Haiku on normaalia rauhallisempi, nukkuu enemmän, on vähän omissa maailmoissaan ja nuuskuttelee vaan hajuja ulkona. Toiset koirat sitä kiinnostaa ehkä vähän tavallista enemmän, varsinkin urokset. Se on myös alkanut merkkailla. Saa nähdä liittyykö merkkailu vaan juoksuihin vai jääkö pysyväksi tavaksi kuten Tofulla. Haiku on ehkä vähän normaalia ärtsympi, niillä tuli ensimmäistä kertaa ikinä Tofun kanssa pieni rähinä. Onneksi tilanne meni nopeasti ohi, mutta mulkoilivat toisiaan koko illan ja vielä seuraavana aamunakin. Nyt ovat taas ihan normaaleissa väleissä ja olen pitänyt tarkemmin ruokailutilanteissa silmällä (tilanne syntyi siitä kun Tofu meni Haikun kipon lähelle).


Mökkireissun aikana tehtiin meidän jokakesäinen retki Kolille. Tarkoitus oli tehdä alta 10 km lenkki, mutta lopulta matkaa kertyi reilu 22 km ja aikaa hurahti 6 tuntia. Kierreltiin ympäriinsä Mäkrävaaraa, Pikkumäkrää ja kierrettiin Ukko Kolin alapuolelta tällä kertaa. Ihmisiä oli aika vähän juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina vaikka sää oli hyvä. Ei haitannut meitä. Koirat jaksoivat hurjan hyvin ja nätisti pitkän reissun. Jopa Tofu viipotti vielä loppumetreilläkin edellä innokkaasti. Reipas pötkö. Mökilläkin oli niin ihana kulkea luonnossa kun ei tarvinnut miettiä vastaantulijoita ja eläimiäkään ei nähty yhtä siiliä lukuunottamatta. Ihana kun pystyi niin huoletta kulkemaan ja pitämään koiria vapaana. Voikun asuttaisiin jossain vähän syrjemmässä... Ehkä jossain vaiheessa.



Haikun kanssa on kesän aikana treenattu lähinnä itsenäisesti agilitya ja tokoa. Sain kesäkuussa tutulta paikan Saija Mustosen yhden päivän agikoulutukseen, kun olisi jäänyt heiltä reissun takia käyttämättä. Tosi kiva koulutus ja sain hyviä neuvoja ja lisää itsevarmuutta omiin treeneihin. Saija sanoi että Haiku osaa hyvin ja minunkin pitäisi luottaa enemmän itseeni. Itsenäisten treenien tueksi ostin myös kuukauden jäsenyyden One Mind Dogsiin ja siitä onkin ollut hyvin apua treenien suunnitteluun. Lähinnä ollaan nyt tehty eri ohjaustekniikoita ja kontakteja. Instagramista löytyy joitain meidän agipätkiä, voisin ehkä jossain vaiheessa tehdä tännekin jonkun koostevideon. Olenkin aika paljon nyt videoinut omia treenejä kun ei ole ollut ketään muuta katsomassa. Niistä huomaa kyllä mikä kehitys on tapahtunut omassa ohjauksessa. Haikullakin on paljon parempi viretila nykyään kun oma tekemiseni on selkeämpää. Hyvä mittari on sekin, että radalla haukkuminen on vähentynyt huomattavasti.

Tofun kanssa on noseiltu säännöllisen epäsäännöllisesti. Tavoitteena olisi jossain vaiheessa käydä hajutestissä kunhan sellainen sattuu sopivaan aikaan sopivaan paikkaan. Yleistää pitäisi kyllä vielä kovasti. Ja tehdä häiriötreeniä. Tofu ei ole onneksi ihan niin häiriöherkkä kuin Haiku ja yleistääkin paremmin aina vanhat harjoitukset uusiin paikkoihin. Mutta kyllä niitä silti pitäisi treenata ennen kuin kokeeseen uskaltaa mennä. ;)











maanantai 21. toukokuuta 2018

Läpivalaisussa


Pari viikkoa sitten Haiku kävi Laura -kasvattajan vastaanotolla Tervakoskella luustokuvissa. Kauhea jännitys oli kyllä etukäteen vaikka sinänsä ei ollut mitään syytä epäillä että kuvista löytyisi mitään sen kummempaa. Mutta yhden D -lonkkaisen omistavana pelko, jännitys ja "mitä jos " -ajatukset olivat silti pinnassa kuluvan viikon aikana. Yhtään asiaa ei tietenkään helpottanut se, että olin itsekseni kotona flunssassa ja kerkesin pyöritellä mielessä kaikkia mahdollisia visioita ja kauhukuvia (mikä vilkas mielikuvitus, ei minulla ainakaan). Kuvattavana oli Haikun lisäksi Viuhu -sisko ja Oitis -sisko. Pojat, Hups ja Sokka, oli kuvattu jo viikolla. Hupsin ja Sokan tulokset kyynärien ja lonkkien osalta ehtivät tulla jo Kennelliitoltakin ja täyttä priimaa molemmat.

Viuhu ja omistajansa Meiju tulivat meidän kyydillä pääkaupunkiseudulta. Haiku ja Viuhu meinasivat molemmat revetä liitoksistaan nähdessään toisensa ja iki-ihanan kasvistädin. Voi pienten aussielasten riemua! Siinä tohinassa unohtui teinikoiralta kaikki käytöstavatkin, mutta enpä ole ennen nähnyt koiraa niin riemuissaan eläinlääkärissä. Viuhun vuoro oli ensin ja Haiku joutui tunnin verran odottamaan kärsimättömänä ("mihin se ihana sisko ja kasvistäti meni?! Ne varmaan tekee jotain hurjan siistiä mihin en pääse osallistumaan!")

Mihin Viuhu meni??


Ennen meidän vuoroa kerkesin kuulla, että myös Viuhun luusto näytti oikein hyvältä. Haiku sammui nopeasti anestesiapiikin saatuaan ja pääsin auttamaan Lauraa kuvauksissa. Olipa muuten mielenkiintoista päästä näkemään vähän "kulissien takaa" miten kuvaus tapahtuu. Haikulta kuvattiin lonkat, kyynärät, olat ja selkä. Laura tunnusteli myös polvet ennen nukutusta ja ne olivat ok. Lonkkia jännitin ehkä kaikista eniten, koska Haikun isän jälkikasvussa on pari D -lonkkaista. Toki selkääkin jännäsin vähän koska ausseilla on jonkun verran ollut etenkin välimuotoisen lanne-ristinikaman lausuntoja. Mutta oikein hyvältä näytti luusto kaikin puolin. Ihana helpotus!

Vähän töööt


Sillä aikaa kun odottelin Haikun heräilyä, oli Oitis -systerikin saapunut kuvattavaksi. Oitista en ehtinyt nähdä (oli jo unten mailla kun Haiku heräsi), mutta Tintti -mamman ehdin pikaisesti nähdä. Myöhemmin sain kuulla, että myös Oitis näytti luustoltaan oikein hyvältä! Eli ainakin 5/6 O-pentueesta on luustonsa puolesta täysin terveitä!

Lonkka -ja kyynärtulokset tulivat jo heti maanantaina. Lonkat A/B ja kyynärät 0/0. Itse en niin tarkasti noita osaa katsoa että näkisin kuvista mikä toisesta lonkasta tekee B:n, mutta eipä sillä oikeastaan ole edes väliä kun terveet ovat kuitenkin. Selkätulokset tulivat viikkoa myöhemmin ja niiden osalta kaikki priimaa. Eli luustoltaankin lähes täydellinen pikkutyyppi ❤ Kyllä nyt kelpaa harrastaa ja tehdä kaikkea muutakin mitä nuoren koiran elämään kuuluu!